Kymenlaakson koronatilanne edelleen kiihtymisvaiheessa, suosituksia ja rajoituksia höllennetään vähitellen
Kymenlaakson koronatilanne on kehittynyt viime viikkoina parempaan suuntaan. Kymenlaakso jatkaa kuitenkin vielä kiihtymisvaiheessa.
Kouvola on Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun semifinalisti: Kouvolan Lakritsin ja kaupungin Uusi alku Kouvolassa -kampanja mukana kärkikahinoissa
Kouvolan Lakritsi ja Kouvolan kaupunki toteuttivat kesällä 2020 yhteistyössä markkinointikampanjan, jonka tavoitteena oli tarjota yhdelle ihmiselle sekä asunto että työpaikka Kouvolasta. Kampanjan kantavana teemana oli hyvän tekeminen, minkä nähtiin lähtökohtana sopivan hyvin koronan, lomautusten ja työttömyyden sävyttämään vuoteen 2020. Negatiivisen keskustelun vastapainoksi oli aika tehdä hyviä tekoja.
Kouvolan liikennepuisto sai lahjoituksena kaksi uutta polkuautoa
Kouvolan VPK on lahjoittanut liikennepuistoon kaksi palokuntateemaista polkuautoa. Tiistaina luovutetut autot tulivat heti ahkeraan käyttöön ja sopivat painorajoiltaan myös nuorille ja aikuisille. Kouvolan liikennepuistossa liikennesääntöjä ja turvallista liikkumista voi harjoitella 46 autolla ohjaajien opastuksessa.
Nuorten kesä!
Nuorisopalvelut järjestää 11–17 -vuotiaille nuorille avointa ja ilmaista kesätoimintaa koko Kouvolan alueella.
Koulujen harrastetunnit jatkuvat syksyllä – kaupunki sai tarkoitukseen 80 000 euron valtionavustuksen
Kouvolan kaupunki on tämän kevään ajan järjestänyt Suomen malli -erityismäärärahan avulla kouluissa oppilaille maksuttomia harrastetunteja. Pilottiin osallistui neljä koulua. Tulokselliseksi osoittautunut toiminta jatkuu syksyllä: Kouvolan kaupunki on saanut 80 000 euroa valtionavustusta Suomen mallin mukaisen harrastetoiminnan järjestämiseen syksystä lähtien.
Hulevesien ohjaamisen tuloksena RRT-alueelle syntyy kosteikko
Kouvolan RR-terminaalin rakentaminen on edennyt puoleen väliin. Hanke on pysynyt hyvin budjetissa ja aikataulussa. Merkittävää kustannussäästöä on saatu hyödyntämällä terminaalin rakentamisessa syntynyttä ylijäämämaata. Kevään aikana on rakennettu terminaalialueen hulevesilinjoja. Hulevesien hidastusaltaasta radan eteläpuolella syntyy aikanaan kosteikko.
Kouvolassa halutaan tulevaisuudessakin asua lähellä luontoa
Asukkaille suunnatun kyselyn mukaan on luonnon läheisyys merkittävin asuinpaikan valintaan vaikuttava tekijä Kouvolassa vuonna 2030. Sen jälkeen korostuvat peruspalvelut kuten kauppa ja apteekki. Työpaikan läheisyys sen sijaan menettää kyselyn mukaan merkitystään tulevaisuudessa.
Miten haluat asua Kouvolassa 2030 – asukaskyselyn tulokset
Kaupungin asukkaille ja muille Kouvolasta kiinnostuneille suunnattu kysely nykyisestä ja tulevaisuuden asumisesta oli auki kaupungin nettisivuilla 9.2.-7.3.2021. Kyselyyn vastasi 740 henkilöä, joista noin 5 % asuu Kouvolan ulkopuolella.
Kymenlaaksolaisista noin 48 prosenttia saanut koronarokotuksen, rokotukset laajenevat 30-39-vuotiaisiin
Koronarokotukset ovat edenneet hyvää tahtia: Kymenlaaksolaisista 48,1 prosenttia on saanut koronarokotuksen 1. rokotusannoksen ja 8,3 prosenttia myös 2. rokotusannoksen.
Kohtaamispaikat avaavat oviansa pitkän tauon jälkeen – Ikäasema Kouvolassa avataan ensimmäisenä 1.6.2021
Koronaviruksen vuoksi pitkään kiinni ollut Ikäasema Kouvolan Hansakeskuksessa avaa jälleen ovensa 1.6.2021. Ikäasema on ikääntyneiden matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jossa on läsnä myös sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia.
Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen vieraili Kouvolassa perjantaina
Keskusteluissa nousivat esiin muun muassa erikoissairaanhoidon palveluiden turvaaminen koko Kymenlaaksossa, soteuudistus sekä järjestöyhteistyön malli
Bussilla Repovedelle ja Verlaan kesällä 2021
Bussi kuljettaa Repovedelle ja Verlaan sekä arkisin että viikonloppuisin myös kesällä 2021.