Ajankohtaiset

Varhaiskasvatuksen maksut alenemassa 1.8.2021 alkaen

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet ovat muuttumassa 1.8.2021 alkaen. Asiakasmaksuja alennetaan korottamalla maksujen perusteena olevia tulorajoja. Myös sisaruksilta perittäviä maksuja alennetaan. Kasvatus- ja opetuslautakunta käsittelee tulevia muutoksia kokouksessaan 28.4.

Junakoot kasvavat – pitkiä raiteita tarvitaan

Suomessakin suuntaus on kasvattaa tavarajunien kokoa. Ensimmäisiä kilometrin juna on jo nähty. Näin pitkien junien käsittely vaatii usein sen pilkkomista pienempiin osiin. Kouvolan RRT-terminaalialueella niiden lastaus ja purku voidaan tehdä kokonaisena, kun intermodaaliterminaali valmistuu vuoden 2022 lopulla.

Suomen ensimmäistä kuivasatamaa rakentamassa

Kouvola RRT:n toimintaedellytyksiä luomaan perustettu hallinnointiyhtiö Railgate Finland Oy aloitti toimintansa huhtikuussa. Toimitusjohtajaksi valittiin VTM Kimmo Niemi, jolla on pitkä ja monipuolinen kokemus kansainvälisistä konsultointi- ja liikkeenjohdon tehtävistä. Syntyperäisenä kouvolalaisena Niemi on hyvin innoissaan kehittämässä Suomen logistiikkaverkostoa Kouvolan osalta.

Kymenlaakson koronatilanne parantunut – koordinaatioryhmä lievensi osaa suosituksista

Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmä totesi Kymenlaakson tilanteen kehittyneen edelleen parempaan suuntaan. Hyvän suuntauksen myötä ryhmä linjasi suosituksiin ja rajoituksiin lievennyksiä, vaikka totesikin alueen olevan edelleen leviäimisvaiheessa. Suotuisan muutoksen toivotaan jatkuvan, jolloin Kymenlaakso voisi siirtyä kiihtymisvaiheeseen.

Palvelunumerot yhtenäistetään Kymsoten alueella

Kymsote keskittää ja yhtenäistää neuvonta- ja ajanvarauspalveluita numerouudistuksen avulla. Tavoitteena on toimintamallien ja puhelinpalvelun yhtenäistäminen sekä sähköisen asioinnin ja ajanvarauksen…

Kymenlaaksossa alkavat rokotukset kaikille 65 vuotta täyttäneille

Kymsote on päättänyt avata ajanvarauksen myös kaikille perusterveille 65–69-vuotiaille tänään 20.4. Ensimmäiset rokotusajat ovat tarjolla jo tälle viikolle. Rokotukset ovat käynnissä myös edelleen kaikille sairaudellisiin riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville ja yli 70-vuotiaille.

Valkealan monitoimitalon elinkaarihankkeen toteuttaa YIT Suomi Oy

Valkealan tulevan koulun rakentaa YIT. Uusi puuverhoiltu koulu avaa ovensa tammikuussa 2024. Se on osa monitoimitaloa, joka tarjoaa modernit tilat paitsi opetukselle, myös joukolle muita lasten, nuorten ja perheiden palveluja. Rakentamaan päästään tämän vuoden kesällä. Havainnekuvassa monitoimitalo Kustaa III tien suunnasta nähtynä. Kuva: YIT Suomi Oy ja Linja Arkkitehdit.

Sivun alkuun