Ajankohtaiset

Koronatilanne on vaikeutunut merkittävästi Kymenlaaksossa

Kymenlaakso jatkaa koronavirustilanteessa leviämisvaiheessa, ja tilanne on vaikeutunut merkittävästi viimeisen kahden viikon aikana. Eri puolilla Kymenlaaksoa on esiintynyt erillisiä pieniä tartuntaryppäitä, ja tartuntojen lisääntymisessä herkästi tartuttavien muuntovirusten osuus on merkittävässä roolissa.

Pääsiäisen ajanvietteeksi verkkotapahtumia ja ulkoilua

Muistathan koronarajoitukset myös pääsiäisenä. Toimettomana ei silti tarvitse olla, sillä verkkotarjonta on vilkasta. Kotisohvalta voi seurata vaikkapa Kymi Sinfoniettan maksutonta konserttia, tutustua kirjaston e-aineistoon ja katsella elokuvia tai kuunnella musiikkia. Virtuaaliset Poikilo-museoiden näyttelyt vievät sinut taiteen pariin. Pääsiäisherkuttelun lomassa saat verkosta vinkit jumppahetkiin kotona ulkona liikkumista unohtamatta.

Ilmoita ruoppaustöistä ELY-keskukselle

Oletko aikeissa ruopata rantaasi vielä tänä keväänä? Ruoppausta suunnittelevalla alkaa olla kiire, sillä ruoppauksista on tehtävä ilmoitus ELY-keskukselle vähintään 30 vuorokautta ennen töiden aloittamista. Ruopata voi pääsääntöisesti 1.9.–31.5. välisenä aikana.

Sivun alkuun