Ajankohtaiset

Kouvolan luistelualueet suljettu

Kouvolan luistelualueet suljetaan käytöltä heikentyneen jäätilanteen vuoksi. Lauhan sään seurauksena jää luistelupaikoilta on pehmennyt niin pahoin, ettei luistelu ole enää…

Kymsoten ja Kouvolan kaupungin rokoteinfo pidetään 11.3.2021

Kuntalaisilla on mahdollisuus lähettää ennakkoon kysymyksiä kaupungin ja Kymsoten yhteiseen, kaikille kouvolalaisille tarkoitettuun koronarokoteinfoon. Streamattua infoa voi seurata suorana Kouvolan kaupungin Youtube-kanavalla, ja sen tallenne on katsottavissa vähintään 14 vuorokautta infon jälkeen.

Korona-altistus Svenska Skolanissa

Kuusankoski Svenska Skolanissa on tänään todettu Kymsoten toimesta korona-altistus, jossa koronavirukseen sairastunut henkilö on altistanut muita tartunnalle. Kymsote on määrännyt…

Kymenlaaksossa koronatilanne pysynyt kiihtymisvaiheessa, mutta Uudenmaan tilanteen vaikutukset huolestuttavat

Kymenlaaksossa siirryttiin viime viikolla koronatilanteessa leviämisvaiheesta kiihtymisvaiheeseen, ja tilanne on viimeisen viikon jatkunut varsin saman kaltaisena. Koronakoordinaatioryhmä kuitenkin oli huolissaan Uudenmaan tilanteen ja siellä merkittävästi lisääntyneiden muuntovirusten vaikutuksista Kymenlaaksoon, ja kymenlaaksolaisten toivotaan huomioivan tämän pian alkavien koulujen talvilomien aikana.

Sivun alkuun