Rajanylittäjät kohtaavat lähiviikkojen aikana Kaakkois-Suomen raja-asemilla uusia toimintamalleja
Eksote ja Kymsote tekevät tiivistä yhteistyötä Rajan kanssa ja tiedostavat rajanylittämiseen liittyvät koronaviruksen leviämisen haasteet. Kahdella erilaisella pilotilla verrataan tammi-helmikuun…
Anna palautetta venepaikoista
Kouvolan kaupunki kehittää pitkäjänteisesti venesatamia ja -rantoja. Ensimmäistä kertaa venepaikan varanneille suunnatulla kyselyllä toivotaan palautetta menneeltä veneilykaudelta ja tietoa veneilijöiden tarpeista sekä ehdotuksia venepaikkojen ja tarvittavien palveluiden parantamiseksi.
Liikuntaneuvonnan teematiistait Teams-sovelluksen välityksellä!
Tämän kevään liikuntaneuvonnan teematiistait toteutetaan Teams-sovelluksen välityksellä. Tule kuulolle ja keskustelemaan!
Kymenlaakson vuoden 2020 parhaaksi ympäristöteoksi valittiin Kymenlaakson junapilotti
Junapilotin myötä on lisätty ja parannettu merkittävästi Kotka-Kouvola -junavuorojen asiakaslähtöisyyttä sekä otettu käyttöön Kymenlaakson joukkoliikenteen yhteislippu, jolla voi matkustaa kaupunkien paikallisliikenteissä sekä lähijunilla.
Kouvolan salmonellaepidemian selvitystyö jatkuu
Joulukuun lopussa Kouvolassa todettiin kolme salmonellatapausta, joiden aiheuttajaksi epäiltiin kaupungin tuotantokeittiöiden viikolla 51 valmistamaa ruokaa. Tutkimuksen kohteena olevista tuotantokeittiöistä otetuissa ruoka- ja pintanäytteissä ei ole todettu salmonellaa.
Kouvolan Lauttarannan yksikön tilanne: yhteensä 40 koronatartuntaa todettu
Kouvolassa, Kuusankoskella sijaitsevassa Kymsoten Lauttarannan ikääntyneiden kotiutusyksikössä on todettu yhteensä 40 tartuntaa. Tartunnoista on todettu 13 työntekijöillä ja 27 asiakkailla. Viimeisin tartunta on todettu tänään. Tartuntaryppääseen liittyviä kuolemantapauksia on yhteensä viisi.
Koronarajoitukset jatkuvat Kouvolassa – ”Meille on tulossa tiukka kevät, mutta kesällä tilanteen arvioidaan helpottavan”
Koronavirustestiin tulee hakeutua lieväoireisenakin. Kaupungin turvallisuuspäällikkö kannustaa noudattamaan viranomaisten rajoitussuosituksia vielä kevään ajan, jotta tilanne helpottuisi kesäksi.
Kaupunginhallituksessa 18.1.2021 käsiteltäviä asioita
Kouvolan kaupunginhallituksen kokouksessa 18.1.2021 käsiteltäviä asioita ovat mm. talouden ja henkilöstön kuukausikatsaus 1-11/2020 sekä kuntavaalien 2021 ennakkoäänestyspaikkojen ja niiden aukioloaikojen sekä laitosäänestyspaikkojen määrääminen.
Muutoksia Kouvolan sosiaali-, mielenterveys- ja päihdepalveluissa – palvelut toimivat uusissa tiloissa 20.1.2021 alkaen
Uusi toimipiste sijaitsee osoitteessa Kauppalankatu 14, 45100 Kouvola (sisäänkäynti kävelykadulta katutasosta). Palvelut toimivat uusissa tiloissa 20.1.2021 alkaen.
Kymenlaakson koronavirustilanne on huono – rajoitukset jatkuvat ennallaan ja maskisuosituksen ikärajaksi 12 vuotta
Kymenlaakson koronavirustilanne on kehittynyt vuoden kahden ensimmäisen viikon aikana huonoksi. Vuoden ensimmäisellä viikolla todettiin koko pandemia-ajan suurin määrä tartuntoja viikkotasolla,…
Liikuntapalveluiden avoimet livestriimiryhmät!
Perjantaisin 15., 22. ja 29.1. Kouvolan kaupungin liikuntapalvelut tarjoaa avoimia ja maksuttomia livestriimattuja jumppia.
Koronatartuntojen määrä nousussa Kymenlaaksossa: tartunta saadaan useimmin lähipiiristä
Kymenlaaksossa on todettu 1.1.2021 lähtien 105 koronavirustartuntaa. Koronavirustartuntojen määrä on selvästi nousussa. Kymenlaakson ilmaantuvuusluku on 76,4. Joulukuun lopussa ilmaantuvuusluku oli noin 30.