Ajankohtaiset

Oma lukukaveri johdattaa lapsen kirjojen maailmaan

Tänä syksynä käynnistynyt Lukeva Kouvola -hanke tuo esiin lukemisen monet muodot. Hanketta vetävät lukukoordinaattorit Maija Niinimäki ja Sari Tuominen sanovat, että kirjaa voi lähestyä monella tavalla. Jos teksti tuo haastetta, voi keskittyä vaikka kirjan kuvamaailmaan.

Nuorten Kulttuurikapinaviikko 23.–29.11.2020

Nuorisopalvelut järjestää viidennen kerran Nuorten Kulttuurikapinaviikon. Koronan vuoksi viikon ohjelma on pienimuotoisempaa niin NuortenTaloilla kuin NuortenPaikassa. Tapahtumat järjestetään osittain myös verkossa.

Jättiputken torjunta tuottaa tulosta

Kouvolassa vuonna 2011 käynnistetty jättiputken torjuntatyö on tuottanut tulosta; useissa aiemmin runsaskasvustoisissa kohteissa löydettiin tänä vuonna enää muutamia jättiputkia. Jättiputket ovat ongelmallisia alkuperäiselle kasvillisuudelle ja kosketuksesta myös ihmiselle. Laki velvoittaa kiinteistön omistajaa tai haltijaa huolehtimaan vieraslajin hävittämisestä tai leviämisen torjumisesta. Kaupungin torjuntatoimet eivät ulotu yksityismaille.

Kaupungin sähköistä lupa-asiointipalvelua on laajennettu

Kouvolan kaupungilla on useita verkossa toimivia asiointipalvelun kanavia, joista erityisesti rakentamiseen liittyvät luvat hoituvat sujuvasti ePermit-lupapalvelun kautta. Nyt myös poikkeamislupien sekä suunnittelutarveratkaisuiden hakeminen onnistuu lupapalvelun kautta sähköisesti.

Lukiot etäopetukseen YO-koeaikana keväällä 2021

Lukiot siirtyvät ensi keväänä etäopetukseen noin kuukaudeksi, jotta yo-kokeet saadaan turvattua. Etäopetus järjestetään hiihtoloman jälkeen ajalla 8.3.-1.4.2021. Kouvolan kaupunki suosittelee nyt kertakäyttöisen kasvomaskin, kangasmaskin tai muovisen kasvovisiirin käyttämistä kaikkien lukioiden opiskelijoille ja työntekijöille koko koulupäivän ajan.

Sivun alkuun