Ajankohtaiset

Tietoa bussimatkustamisesta

Mitä bussimatkustamisessa tulisi ottaa huomioon? Kokosimme 16.-22.9. vietettävän Europan liikkujan viikon kunniaksi olennaisimpia asioita uusille matkustajille ja muistutukseksi konkareille. Muista koronavirusohjeistukset!

FinSote-tutkimus auttaa kehittämään palveluita kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi

Finsote-tutkimuslomake on tällä viikolla tipahtanut 3000 kouvolalaisen postiluukusta. Tutkimuksessa kysytään asukkaiden terveyteen, hyvinvointiin ja palvelujen käyttöön liittyviä kysymyksiä osana laajempaa valtakunnallista tutkimusta. Vastaaminen on tärkeää, sillä FinSote-tutkimustulokset auttavat päättäjiä niin Kouvolassa kuin valtiotasollakin suuntaamaan toimenpiteitä sinne, missä tarve väestön terveyden ja hyvinvoinnin kannalta on suurin.

Asukkaat tyytyväisiä jätehuoltoon Kouvolassa

Kouvolassa tehdään asukkaiden mielestä Suomen parasta jätehuoltoa. Tämä selvisi tutkimuksessa, jossa selvitettiin kuntalaisten tyytyväisyyttä yhdyskuntateknisiin palveluihin. Myös auraukseen oltiin tyytyväisiä.

Kaupunginhallituksen päätöksiä 14.9.2020

Kouvolan kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 14.9 mm. Kouvolan rakennusjärjestyksen uudistamista, talousarviokehystä vuosille 2021-2024 ja toimielinkohtaista jakoa sekä Perlacon Oy:n jatkotyön ohjausryhmän raporttia.

Metsänistutusta sukupolvien ketjussa, ilmastonmuutosta torjuen

Eläkeliiton Kouvolan yhdistys osallistuu Eläkeliiton metsänistutushaasteeseen sukupolvien ketjussa, ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Yhdistyksen aktiivit jäsenet istuttavat puuntaimia Kouvolassa uuden Marjoniementien varteen, perjantaina 11.9.2020 klo 12 alkaen.

Kouvolan kaupunki ja Kouvolan Vesi selvittivät koronaviruksen esiintymistä Mäkikylän jätevedenpuhdistamolla

Kouvolan jätevesissä todettiin ensimmäisen kerran koronavirusta näytteenotossa 24.8.2020. Seurantaan osallistuu yhteensä 28 jätevedenpuhdistamoa eri puolilta Suomea. Kouvolassa näyte otetaan Mäkikylän jätevedenpuhdistamolta kahden viikon välein puhdistamolle tulevasta jätevedestä. Lisäksi näyte otetaan linkoamattomasta jätevesilietteestä kerran kuukaudessa. Verkoston piirissä on noin 67 000 asukasta.

Kaupunginhallituksessa 14.9.2020 käsiteltäviä asioita

Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee kokouksessaan 14.9 mm. Kouvolan rakennusjärjestyksen uudistamista, talousarviokehystä vuosille 2021-2024 ja toimielinkohtaista jakoa sekä Perlacon Oy:n jatkotyön ohjausryhmän raporttia.

Sivun alkuun