Ajankohtaiset

Biovaaoilla ruokahävikkiä vastaan

Kouvolan kaupungin 14 kouluun ja Lehtomäen päiväkotiin on hankittu ruokahävikin seurannassa ja vähentämisessä auttava Biovaaka-järjestelmä.

Yhteinen ylioppilasjuhla järjestetään virtuaalisena

Lukiokoulutus on päättänyt, ettei lauantaina 29.8.2020 Kouvolassa järjestetä yhteistä ylioppilasjuhlaa Mansikka-ahon hallissa (Jatke Areena). Kaupunki järjestää sen sijaan virtuaalisen juhlan samana päivänä, joka on katsottavissa klo 12 alkaen viikonlopun ajan nettilinkin kautta. Linkki juhlien seuraamiseen ilmoitetaan myöhemmin.

Kouvolan kaupungin poliittisen ja ammatillisen organisaation uudistaminen

Johtamisjärjestelmän uudistuksen ohjausryhmä antaa näkemyksensä johtamisjärjestelmän ja organisaation muutostarpeista elokuun loppuun mennessä, jonka jälkeen kaupunginjohtaja tekee esityksen hallitukselle ja hallitus syksyn aikana edelleen valtuustolle. Valtuustoryhmät ovat antaneet lausuntonsa ohjausryhmän raporttiluonnoksesta kesän aikana.

Kymsoten infektiopäivystyksien pahinta ruuhkaa pyritään purkamaan lisäresursseilla – Infektio-oireista kärsivien kannattaa tehdä oirearvio Omaolo-palvelussa

Kymsoten infektiopäivystyksissä Kymenlaakson keskussairaalassa ja Pohjois-Kymen sairaalassa on ruuhkaa, sillä erityisesti koronanäytteiden ottoon tulijoiden määrä on lisääntynyt merkittävästi. Myös Päivystysapupuhelin on ruuhkautunut. Kymsote lisää resursseja pahimpien ruuhkien purkamiseksi, mutta jonoja arvioidaan syntyvän edelleen.

Uimahalleissa virtuaalijumppaa!

Inkeroisten, Kuusankosken, Urheilupuiston ja Valkealan uimahalleissa pääsee jumppaamaan virtuaaliohjatusti! Jokaisessa uimahallissa on pieni kosketusnäyttö, josta voit valita mieleisesi vesijumpan milloin vain. Tarjolla on 25 eri tasoista ohjelmaa, jotka ovat kestoltaan 4-25 minuuttia. Näytöt ovat vapaasti uimahalliasiakkaiden käytettävissä. Tule kokeilemaan!

Tervetuloa kouluun – turvallisesti!

Kouvolan kaupungin perusopetus toivottaa oppilaat tervetulleeksi kouluihin syksyn aloitukseen. Kaikissa Kouvolan kouluissa on valmistauduttu huolellisesti oppilaiden vastaanottoon. Perusopetuksessa toimitaan terveysviranomaisten ohjeiden mukaan ja noudatetaan jo toukokuussa hyviksi havaittuja käytäntöjä koronaviruksen leviämisen estämisessä.

Seuraa sotilasvala- ja vakuutustilaisuuksia suorana lähetyksenä

Varusmieskoulutuksen poikkeuksellisista järjestelyistä johtuen Puolustusvoimien heinäkuun saapumiserän sotilasvala- ja vakuutustilaisuudet järjestetään ilman yleisöä. Seuraa Kouvolan alueen joukko-osastojen, Karjalan prikaatin ja Utin jääkärirykmentin sotilasvala- ja vakuutustilaisuuksia suorana verkossa.

Kouvola pääsi mukaan erityisliikunnan kehittämishankkeeseen

Kouvolan kaupunki on päässyt mukaan Liikuntatieteellisen Seuran kolmivuotisessa liikunnallisen elämäntavan kehittämishankkeessa "Erityisliikunnanohjaaja – Kohti soveltavan liikunnan kehityskumppanuutta". Hanke on valtakunnallinen ja alkaa kesällä 2020. Tavoitteena on luoda uusia yhteistyöverkostoja ja vahvistaa soveltavan liikunnan asemaa eri sektoreilla kunnissa.

Sivun alkuun