Työ ja yrittäminen

Kesätyösetelillä 2020 kesätöitä nuorelle

Kesätyöseteli on tuki kouvolalaiselle yritykselle, yhdistykselle tai säätiölle, joka palkkaa kesätyöntekijän. Tuki parantaa nuoren mahdollisuuksia saada kesätyön toiveiden mukaisesta paikasta. Kesätyösetelit myönnetään hakemisjärjestyksessä, hakuaika on 9.3. – 31.5.2020.

Uutta virtaa Matkakeskuskorttelin kehittämiseen tontinluovutuskilpailulla

Matkakeskuksen alueen kehittäminen saa uutta virtaa perjantaina alkaneen tontinluovutuskilpailun myötä. Kilpailun tavoitteena on löytää taho, joka suunnittelee ja rakentaa Matkakeskuksen korttelin ensimmäisen radanpuoleisen osan. Kaupungin keskeisin alue täydentyy myöhemmin vaiheittain rakennettavilla osilla.

Kimolan kanava esillä Matkamessuilla

VisitKouvola esittelee Kouvolan uutta kesäkohdetta, Kimolan kanavaa MATKA 2020 –messuilla Helsingiin messukeskuksessa LahtiRegionin osastolla. Kimolan kanavan erikoisuuksia ovat 12 metrin sulutuskorkeus sekä ainutlaatuinen kalliotunneli. Kanavan pituus on yli viisi kilometriä. Messut ovat avoinna yleisölle pe-su 17.-19.1.2020.

RRT-alueen 2. vaiheen asemakaava hyväksymiskäsittelyyn

Kullasvaaran logistiikka-aluetta asemakaavoitetaan vaiheittain. Toisen vaiheen asemakaavan myötä alueelta on mahdollista tarjota isoja tontteja logistiikkaan ja logistiikkaan nojautuvaan tuotannolliseen toimintaan erikoistuneille toimijoille. Toisen vaiheen asemakaava on valmis hyväksymiskäsittelyyn.

Kouvola RRT laajentaa Kouvolan logistiikka-aluetta ja mahdollistaa toimialan kasvun

Kouvolan rakenteilla oleva pitkien junien rautatie- ja maantieterminaali (Kouvola RRT) on elinvoimainvestointi, jolla Kouvola varautuu tavaraliikenteen kasvuun sekä kotimaisissa että kansainvälisissä, etenkin Venäjän liikenteen kuljetuksissa. Jo nyt olisi tarvetta uusille pitkille lastausraiteille, jotka valmistuvat loppuvuodesta 2022. Kouvolassa on pulaa etenkin yritysalueista, joihin on raideyhteys. Kouvola on raidekuljetusten kannalta keskeisin paikka Suomessa ja tavaraliikenteen valtaväylä. Kouvola RRT-hanke on osin EU:n rahoittama ja Suomen valtio osallistuu hankkeeseen.

Kouvola RRT:n rakentaminen etenee aikataulussa – katso video!

Kouvolan Kullasvaarassa käynnissä olevan intermodaaliterminaalin (Kouvola RRT) rakentaminen on edennyt hyvin. Terminaali yhdistää maa- ja raideliikenteen kuljetukset. Radan viereen rakennetaan parhaillaan pohjia konttien käsittelykentälle, joilla voidaan käsitellä jopa yli kilometrin pituisia konttijunia kokonaisina.

Sivun alkuun