Kulttuuri

Yli rajojen -projekti on Kouvolan Keskustateko 2022

Yleisö sai kesäkuussa ehdottaa suosikkejaan Kouvolan vuoden 2022 Keskustateoksi. Elokuun yleisöäänestyksen voitti kouvolalaisia nuoria ja nuorten kanssa työskenteleviä kulttuuritoimijoita yhdistävä Yli rajojen -projekti.

Taiteiden yö onnistui yli odotusten

Perjantaina 19.8.2022 Kouvolassa vietettiin 31. kerran Taiteiden yötä helteisessä kesäsäässä. Lämmin ilma ja koronavuosien jälkeen saatu lupa nauttia tapahtumista siivittikin tapahtuman ennätyskävijämäärään.

Satoja tekijöitä ja tuhansia osia – Metsänpeitto-yhteisötaideteokset ilahduttavat syksyn ajan Kouvolassa

Ensi viikolla Kouvolatalon puistoalueen puihin ilmestyy metsäaiheisia neulegraffiteista tehtyjä yhteisötaideteoksia. Teokset ovat osa koko Kymenlaakson kattavaa taideprojektia ”Metsänpeitto - yhteisötaidetta neuloen ja virkaten”, jolla kunnioitetaan Kymenlaaakson metsäteollisuuden juhlavuotta. Kouvolan taideteokset kootaan 23.-24.8 ja pidetään esillä lokakuun loppuun saakka. Avajaisia vietetään la 27.8. klo 15.00 Kouvolatalolla.

Kouvolan kuvataiteilijapalkinnon 2023–2025 haku käynnissä

Oletko Kouvolassa asuva tai Kouvolasta lähtöisin oleva kuvataiteilija? Hae Kouvolan kuvataiteilijapalkintoa vuosille 2023–2025! Palkintona on 2000 € sekä tuettu näyttelymahdollisuus Kouvolan taidemuseo Poikilossa vuonna 2024.

Tapahtumarikas Elovalkeat juhlistaa jälleen kotiseutua

Rakastettua kotiseututapahtumaa Elovalkeita on järjestetty jo 49 vuoden ajan Valkealan alueella. Vuodesta 1973 elävöittänyt tapahtumasarja tarjoaa tänä vuonna hauskaa tekemistä ja monipuolista kulttuuriantia. Ohjelmassa on mm. konsertteja, teatteria, markkinat ja pappamopo-ajoa. Tapahtumasarja päättyy perinteikkääseen Soihtujen yöhön ja Hautausmaajuhlaan.

Sivun alkuun