Kouvolan kaupunginmuseo Poikilo etsii kouvolalaisten esineitä näyttelyyn
Sinulla on nyt mahdollisuus olla osana näyttelymme tekoa! Etsimme kaupunginmuseon aulassa sijaitsevaan vitriiniin lainaan esineitä, jotka ovat kouvolalaiselle tärkeitä. Esine on nähtävillä Mistä Kouvola on tehty -näyttelyssä.
Asunnottomien yötä vietetään Kouvolassa 17.10.2023
Asunnottomien Yö –tapahtuma on tarkoitettu kaikille kouvolalaisille vähävaraisille ja asunnottomille. Kouvolassa tapahtuma keskittyy tänä vuonna ydinkeskustaan; Keskuspuistoon, Pääkirjastoon sekä Kaakkois-Suomen Sininauha ry:n Raiteilla –hankkeen tiloihin (Käsityöläiskatu 2).
Suositut Tavaranvaihtopäivät tulevat taas
Tuo tullessas, vie mennessäs - ilmaiseksi! Perinteiset Tavaranvaihtopäivät järjestetään 12.-14.10.2023 entisen Pukimon liiketilassa osoitteessa Torikatu 1.
Nyt vietetään energiansäästöviikkoa !
Kouvolan kaupunki on jälleen mukana Motivan Astetta alemmas -kampanjassa energiansäästöviikolla 9.-15.10.2023. Kampanja näkyy kuntalaisille kaupungin some-kanavissa. Kaupunki haluaa myös nostaa esiin vastuullisuuden ja avaa uuden Vastuullinen Kouvola -sivuston verkkosivuillaan. Vastuullisuus on kaikkien kouvolalaisten asia.
Kouvolan nuoret toteuttavat Lux Like Kouvolan tänä vuonna
Tänä vuonna Lux Like Kouvola -valotaidetapahtuman pääosassa ovat nuorten valotaideteokset, joita työstetään lokakuun aikana Työpajoissa syntyvät teokset ovat nähtävissä yleisölle Yhteiskoulun julkisivussa ja Nupa-talon kaari-ikkuoissa Lux like Kouvola –tapahtumassa 3.-5.11.2023.
Liikunta- ja kulttuurilautakunta päätti talousarviosta vuodelle 2024
Lautakunta hyväksyi talousarvion mutta esittää kaupunginhallitukselle, että Anjalankosken ja Kuusankosken teattereiden tukea ei lakkauteta ja Inkeroisten, Valkealan ja Kuusankosken uimahallit suljetaan aikaisintaan, kun niiden tekninen käyttöikä on tullut loppuun. Haanojan kirjaston lakkauttaminen ja kirjastotoiminnan jatkamisen vaihtoehdot tuodaan lautakunnan päätettäväksi myöhemmin.
Poikilon parhaat -näyttely avautuu Poikilo-galleriassa
Poikilo-museoiden henkilökunnan taidevalinnat Kouvolan taidemuseo Poikilon kokoelmista.
Uimahallihanke etenee kaavamuutoksen myötä
Urheilupuiston uimahallin laajentaminen nykyaikaiseksi laajasti kuntalaisia palvelevaksi liikuntapaikaksi on edennyt rakennussuunnitteluvaiheeseen. Uimahallin laajentaminen tulee mahdolliseksi pian hyväksymiskäsittelyyn tulevan asemakaavan muutoksen myötä.
Satuviikoilla kulttuuri kulkee pyörillä lasten luo
Satuviikkojen ohjelmisto Kouvolassa hemmottelee ja toivottaa osallistumaan lapsia monipuolisella kokoelmalla elämyksiä, tarinoita, leikkiä ja laulua. Yleisölle maksuttomat tapahtumat pyörähtävät liikkeelle viikonloppuna 6.–7.10. ja jatkuvat viikoilla 41 ja 42. Valtakunnallista Sadun päivää vietetään 18.10. Sadutus on perinne lastenkulttuurissa.
Esteettömyysfoorumi ja -messut 27.9.2023 – osallistu livenä tai verkossa!
Kouvolan ensimmäinen esteettömyysfoorumi nostaa esille esteettömyys- ja yhdenvertaisuuskysymyksiä ja nykytilaa Kouvolassa monesta näkökulmasta. Kaikille avoimessa tilaisuudessa kuullaan puheenvuorot mm. yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenmanilta ja Invalidiliiton esteettömyysasiantuntija Ari Kurpalta. Tilaisuuden aluksi voit tutustua alan toimijoihin esittelypisteillä.
Puheenvuorot striimataan ja tulkataan viittomakielellä.
Flora Favola – Kreetta Järvenpää ja Heikki Marila
Kouvolan Taidemuseo Poikilo 21.9.2023–7.1.2024. Flora Favola kukkii runsaana, villinä ja värikkäänä Kouvolan taidemuseo Poikilossa vuoden 2024 alkuun saakka. Näyttelyssä on rinnastettu palkitun kuvataiteilijan Heikki Marilan ja kukka-aiheisilla valokuvillaan ihastusta herättäneen Kreetta Järvenpään teokset. Kukkia arvotetaan usein esteettisestä näkökulmasta, mutta niiden merkitys on syvällisempi ja käytännöllisempi. Vanitas-käsite, joka liittyi 1600-luvun kukkamaalauksiin, on edelleen ajankohtainen. Kukat kuvastavat hyvin olemassaolon haurautta, hetken katoavaisuutta ja kauneutta.
Oppilaat taiteilevat Valkealan yläkoulun seinät ja dokumentoivat prosessin ennen rakennuksen purkua
Valkealan yläkoulurakennuksen käytävä täyttyy oppilaiden suunnittelemista ja toteuttamista maalauksista. Maalausprojektin ensimmäinen osa saatiin maaliin keväällä ja toinen vaihe käynnistyi viime viikolla.