Anjalassa ja Inkeroisissa virkistäydytään luontopoluilla ja halutaan kehittää paikallisia ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksia entisestään
Anjalan-Inkeroisten aktiivipuiston kehittämiskyselyyn saatiin 125 arvokasta vastausta alueen kehittämisen pohjaksi. Tulevaisuuden visiossa aktiivipuistot tarjoavat kaikille avoimet ja maksuttomat liikuntapaikat muiden liikuntapalveluiden ohessa eri puolilla Kouvolaa.
Kimolan kanava avataan veneilijöille 5.5.
Sulun alueella palvelee kesäkahvila ja Virtakiven vierassatamaan on saatu polttoainejakelu.
Konserttiin Tykkimäelle? Linnanmäelle vai Särkänniemeen? Haluaisitko pelata Paintballia, osallistua korutyöpajaan vai kokeilla suppailua?
Kouvolan nuorisopalvelut järjestää niin maksullista kuin maksutontakin kesälomatoimintaa kouvolalaisille 10–28-vuotiaille nuorille. Nuorisopalveluiden verkkokaupasta voi käydä kätevästi ennakkoon ostamassa paikan tai ilmoittautua maksuttomiin toimintoihin. Monipuolisesta kattauksesta löytyy jokaiselle jotakin.
Kouvola-päivää vietetään tänä vuonna turvallisuusteemalla
Kouvola on turvallinen kotipesä, jossa voi elää itselleen sopivaa, aktiivista ja turvallista arkea. Tällä teemalla vietetään perinteistä, koko perheen Kouvola-päivää lauantaina 6.5.2023. Kaupungin syntymäpäivä on yleinen liputuspäivä, jolloin kaikkia kaupunkilaisia kehotetaan nostamaan lippu salkoon ja olemaan ylpeästi kouvolalainen!
Koko perheen Vapputapahtuma ilahduttaa Jaakonpuistossa 1.5.2023
Kevät otetaan Kouvolassa vastaan kuorolaululla ja taikatempuilla. Jaakonpuiston vapputapahtumassa 1.5. viihdyttävät Kouvolan kuorot sekä hulvaton Taikuri Jiipee, Keksijä Pirinen. Tapahtumaan on kaikilla vapaa pääsy.
Kouvolan liikennepuisto avautuu 2.5.2023
Lapsiperheiden suosima liikennepuisto on valmiina kesään 2023!
Lämmityskauden energiansäästö runsaat 1,9 miljoonaa
Kouvolan kaupungin energiansäästö lämmityskauden aikana oli 14 223 MWh. Säästöä syntyi yli 1,9 miljoonaa euroa. Maaliskuussa kaukolämmön ja maakaasun kulutus vähenivät edelleen reippaasti, sähkön kulutus maltillisemmin.
Uuden uimahallin hankesuunnitelma hyväksytty
Liikunta- ja kulttuurilautakunta hyväksyi uuden uimahallin hankesuunnitelman eilisessä 19.4.2023 kokouksessaan. Seuraavaksi, elokuussa 2023, siirrytään toteutussuunnitteluun.
Mielessä tuulee – huomio mielen hyvinvointiin
Mielen hyvinvointi on meidän kaikkien oikeus. Maanantaina 24.4 klo 15–17.30 vietetään Kouvolassa Mielessä tuulee -tapahtumaa kaikille avoimessa kohtaamispaikka Pointissa, Hansakeskuksen toisessa kerroksessa. Tapahtuma on maksuton ja suunnattu kaikille kuntalaisille.
Kansallista Veteraanipäivää juhlitaan Kouvolassa 27.4.2023 perinteitä kunnioittaen
Seppeleenlaskutilaisuus järjestetään Sankarivainajien muistomerkillä Kouvolan lääninpuistossa, jonka jälkeen veteraanipäivän juhlaa vietetään Maria-salissa. Juhlaan on vapaa pääsy. Tilaisuutta voi seurata myös suorana lähetyksenä Kouvolan kaupungin You Tube -kanavalta.
Uuden uimahallin hankesuunnitelmaa käsitellään lautakunnassa 19.4.
Mikäli lautakunta hyväksyy hankesuunnitelman, siirrytään toteutussuunnitteluun. Tavoitteena on, että uutta uimahallia päästään rakentamaan kesäkuussa 2024 ja halli valmistuu syksyllä 2026.
Uusi kulttuuriohjelma viitoittaa yhteisen suunnan sille, millainen kulttuurikaupunki Kouvola on
Liikunta- ja kulttuurilautakunta käsittelee ohjelmaan kokouksessaan 19.4.2023.