Kouvolan kulttuuriohjelma -työ jatkuu! Työpaja taiteen- ja kulttuurin ammattilaisille.
Taiteen- ja kulttuurin ammattilaisille suunnattu työpaja perjantaina 18.11.2022 klo 9-11 Taideruukilla (3 krs). Mukaan voi tulla vaikka olisi ollut jo…
Inkeroisten jäähallin ja Urheilupuiston uimahallin sulkuajat uusiksi
Kouvolan liikunta- ja kulttuurilautakunta päätti käyttää otto-oikeuttaan kolmeen viranhaltijoiden tekemään päätökseen. Valkealan uimahallin sulkuajat käsitellään lautakunnan seuraavassa kokouksessa.
Jää- ja vesiurheilua voi harrastaa Kouvolassa keskeytyksettä koko talven
Kouvolassa on edelleen jäähalleja ja uimahalleja sekä kuntalaisten että seurojen käyttöön. Myös ulkoliikuntapaikkoihin panostetaan talvella enemmän. Energiansäästötoimenpiteistä ja sen vaikutuksista on avattu kaupungin verkkosivuille oma sivu.
Kuusankosken uimahallin aukioloaikoja laajennetaan
Aukioloajan muutokset mahdollistavat muiden uimahallien sulkujen aikana sen, että kuntalaisten ja koulujen tarpeet pystytään huomioimaan paremmin. Uimaseuroille pyritään järjestämään vuoroja aukioloaikojen ulkopuolelta, jotta uimahallissa olisi enemmän tilaa muille asiakkaille hallin aukioloaikoina.
Kouvola kantaa yhteiskuntavastuunsa ja säästää energiaa sulkemalla tiettyjä palveluita vaiheittain
Energian- ja kustannusten säästämiseksi kaupunki on päättänyt pitää loppuvuoden auki vain Valkealan ja Kuusankosken uimahallit. Inkeroisten uimahalli aukeaa tammikuussa 2023. Jäähalleista auki pysyvät muut paitsi Inkeroisten halli. Säästösyistä Lumon Areenan pikkujää suljetaan talvikaudeksi ja Lehtomäen tekonurmikenttä jätetään lämmittämättä.
Lux Like Kouvola – pelattavan valotaiteen festivaali syttyy pian!
Toista kertaa järjestettävä Lux Like Kouvola on pelattavan valotaiteen festivaali, joka järjestetään 3.─6.11. Kaikille avoimessa ja ilmaisessa tapahtumassa on koettavana kahdeksan teosta, kuudelta eri taitelijalta tai taitelijaryhmältä. Valotaidetapahtuman reitti kulkee Manskilta uudelta yrityspalvelutalolta Kouvolatalolle. Teokset ovat nähtävillä ja pelattavissa päivittäin klo 17–21.
Syyslomaviikko 43 on täynnä tekemistä ja toimintaa Kouvolassa
Syyslomaa viettävät lapsiperheet, koululaiset ja opiskelijat voivat viikolla 43 muun muassa tutustua pelitaiteeseen ja pelata museossa, seikkailla temppuradalla, etsiä heijastimia tai reppuretkeillä lähipoluilla. Kouvolan kymmenen nuokkaria ovat auki nuorille koko viikon. Kouvolan kaupungin eri palvelut järjestävät monipuolista tekemistä lomailijoille.
Inkeroisten uimahalli pysyy suljettuna 23.10. asti
Päätös uimahallin avaamisesta syys- ja talvikaudelle 2022-2023 tehdään viikon 42 aikana osana viranomaisten laajempaa päätöksentekoa. Tällöin käsitellään Kouvolan kaupungin järeitä keinoja energian säästämiseksi.
Käyrälammen laituri ja ulkoilureitti ovat valmistuneet
Käyrälammen kehittämisessä entistä monipuolisemmaksi virkistyksen ja matkailun kohteeksi on otettu aimo harppaus eteenpäin tänä syksynä, kun uusi uimalaituri ja ulkoilureitti valmistuivat.
Kaupunginhallitus päättää energiansäästötavoitteista
Kouvolan kaupunki on aloittanut energiakriisiin vastaamisen ja vienyt käytäntöön helposti toteutettavia, pehmeitä toimenpiteitä säästääkseen energiaa. Lisätoimia tarvitaan. Kaupunginhallitus päättää energiansäästötavoitteista 10.10.2022. Kaupunginhallitukselle esitetään energiansäästötavoitteeksi yhteensä kolme miljoonaa euroa lämmityskauden aikana.
Haanojan Haalin kiinteistö on suljettu toistaiseksi
Haanojan Haalin koko kiinteistö suljetaan välittömästi rakenteissa havaitun turvallisuusriskin vuoksi.
Vastaa energiansäästökyselyyn ja bongaa energiasyöpöt !
Energian hinnan räjähdysmäinen nousu vaikuttaa meihin kaikkiin. Kaupunki järjesti energiansäästöistä kuntalaisillan 4.10. Aiheina oli kotitalouksien varautuminen energiakriisiin, energianeuvonta sekä kaupungin…