Vapaa-aika

Uusi ravintolayrittäjä Kuusankoskitalossa

Kuusankoskitalon ravintolapalveluissa tapahtuu muutoksia, kun uusi ravintolayrittäjä Terhi Lyte aloittaa toimintansa Kuusankoskitalossa 1. syyskuuta 2024 alkaen.

InkJazz -konsertissa Ankkapurhassa tänä kesänä laadukasta ja nuorekasta soitantaa  

Kansainvälisestikin tunnetut nuoret jazzmuusikot valtaavat Ankkapurhan teollisuusmuseon estradin perjantaina 23. elokuuta. Saksofonisti, musiikin tohtori Jari Perkiömäen luotsaamassa iltakonsertissa kuullaan kansainvälisiä ja kotimaisia musiikin ammattilaisia Kymijoen varren ainutlaatuisessa ympäristössä. Myös kouvolalaiset peruskoululaiset pääsevät nauttimaan jazzin lumosta Kuusankoskitalon konserttisalissa osana Kouvolan kulttuurikasvatusohjelma Lennokkia.

Tervetuloa tutustumaan Valkealan monitoimitaloon keskiviikkona 21.8.2024

Valkealan monitoimitalon palvelut ja henkilöstö esittäytyvät kuntalaisille avointen ovien tilaisuudessa. Monipuolista ohjelmaa on tarjolla klo 16–19 eri puolilla monitoimitaloa. Kolme vuotta kestänyt rakennusurakka valmistui kesällä, kun iso piha-alue otettiin käyttöön.

Kansalaisopiston kurssit käynnistyvät syyskuun alussa – vielä ehtii ilmoittautua

Kouvolan kansalaisopiston monipuolisesta kurssitarjonnasta löytyy jokaiselle jotakin. Ilmoittautuminen on käynnissä netissä ja mahdollista myös puhelimitse ja opiston toimistossa 19.8. alkaen. Hinnaston päivityksen myötä käytössä ovat nyt sisarus- ja opiskelija-alennukset. Toimintaa esitellään tapahtumissa kuten Taiteiden Yössä, painetussa Opistouutiset-lehdessä ja Opistouutiset-uutiskirjeessä.

Kouvolatalon taiteiden yössä nautitaan monipuolisista taide-elämyksistä

Kouvolan kaupunki on mukana jälleen mukaansatempaavalla ja monipuolisella ohjelmalla Kouvolan Ydinkeskusta ry:n Taiteiden yö -tapahtumassa perjantaina 16. elokuuta. Kaupungin kulttuuripalveluiden järjestämät tapahtumat Kouvolatalolla ja sen lähiympäristössä sekä Poikilo-museossa alkavat kello 17. Illan mittaan tutustutaan musiikki-, teatteri- ja tanssitaiteen eri lajeihin, ihmetellään sirkustaitureita tempuissaan, lumoudutaan taidenäyttelyjen teoksista ja tunnelmista sekä vietetään mukavaa yhdessäoloa perheen ja ystävien kera.

Sivun alkuun