Kouvolalain kertoo -podcast S1E3: Kouvola on fanien kaupunki! (tekstivastine)

Fanittaminen, kannustaminen, tuen osoittaminen sekä sanahirviö penkkiurheilu. Kouvolassa, jossa on satoja joukkueita kymmenissä eri seuroissa, on myös kymmeniä, satoja, tuhansia aktiivisia urheilukannattajia.

Millä termillä urheilukatsomossa tapahtuvaa taputtamista, huutoa, kiljumista, Vastustajajoukkueen häiritsemistä, metelin pitoa tai muuta urheilijoiden tuen osoittamiseksi luokiteltavaa toimintaa haluaakaan kutsua, varmaa on, että kannustajajoukkoon kuuluminen yhdistää monia.

Kouvolalain kertoo -podcastissa puhutaan tänään urheilusta, mutta ei siitä, mitä tapahtuu kentällä, vaan siitä mitä tapahtuu kentän laidalla. Minun nimeni on Samu Gråsten. 

Nauhoitamme tätä jaksoa elokuussa 2022 ja meillä on studiossa kattaus kouvolalaisten pääsarjajoukkueiden kannattajia. Kerrotteko aluksi, kuka olette ja mitä seuraa kannatatte.

Vähäuskin Jukka ja KooKoon ja KKP:n kannattaja.
Taimi ja KPL.
olen Hannele Sauna-Aaho ja kannatan Kouvoja, Kouvottaria ja Kouvot akatemiaa.

Aloitetaan Hannele vaikka sinusta. Miten olet alkujaan aloittanut tämän fanittamisen tai ajautunut seuran pariin?

Noin kaksikymmentäkaksi vuotta sitten vähän televisiosta seurasin, mutta sitten minun mieheni ja lapset pakottivat suorastaan minut peliin, ja siihen sitten jäin kiinni. Sen jälkeen olen sitten ollut jokaikisessä kotipelissä ja vuosia käytiin tyttärien kanssa ihan jokaisessa vieraspelissäkin ihan omilla autoilla ja kahdestaan kolmestaan.
Eli voi sanoa, että fanaattista on silloin kun vieraspelit kuuluvat kanssa kalenteriin? Mites Taimi, milloin sinun fanitus on alkanut?
No vasta viime kesänä. Iskä on seurannut paljon urheilua ja sitten lähti viime kauden kesäkuussa peleihin ja sitten joskus sanoin, että lähden mukaan. Siitä se sitten lähti.
Oletko käynyt myös vierasotteluissa?
Joo fanibussilla ja sitten pari kertaa omallakin autolla.
Mitäs Jukka?
Seitsemänkymmentäluvulla oli tekojään aikana ensimmäisiä KooKoon pelejä. Tuli seurattua ja satunnaisia fanimatkoja järjestettiin silloin, mutta enemmän on ollut nyt tämän 5 vuotta, mitä olen ollut Kouvolassa takaisin, niin se on vaan kasvanut. En ole kaikissa vieraspeleissä käynyt kuten eräät, mutta kotiottelut käyn katsomassa kaikki.

Kaikilla on siis selkeä rutiini siihen, että hallille tai kentälle on päästävä aina, kun siellä pelataan. Avatkaa vähän, mitä penkkiurheilu antaa tällaiseen normaaliin arkeen?
Kyllä se vaan hyvin paljon merkitsee, että siihen on vaan jäänyt niin kerta kaikkiaan kiinni, että sieltä ei vaan voi olla pois.
– Kyllä se hirveän paljonkin minulle merkitsee tämä peli. Sinne on vaan aina päästävä. Näin se on, että se on sellaista huumetta, että siellä on korona-aikana, kun rajoitukset olivat voimassa, niin sitten piti YouTubesta etsiä vanhoja pätkiä ja hehkuttaa niitä. Ja kyllä se on vienyt mennessään. Ei voi mitään se on minua. Olen täyttänyt sillä urheilulla sellaisia aukkoja, mitä nuorempana harrastin, niin tämä on nyt tullut siihen tilalle.

En tiedä onko teillä kokemusta muiden kaupunkien tällaisesta urheilun kentästä, että mitä se niissä on, mutta miten kuvailisitte Kouvolaa urheilukaupunkina ja miten Kouvolassa toteutuu tällainen urheilukulttuuri, mihin sisältyy tietenkin kaikki eri seurat, kaikki eri ottelut ja kaikki kannattajakulttuuri ja muu? Mikä Kouvolassa on erityistä? Onko jotain sellaista juttua, mikä nousee esiin?

– Ainakin viime talvena Tampereella. Tapparan kannattajat ja ilveksen kannattajat taisi sanoa, että kyllä me Kouvolan kannattajat pidetään meteliä, että jatkakaa. Sitten on taas se toinen puoli siinä, että he eivät voi sietää, että tullaan ja pidetään älämölöä siellä päällä. Mutta joka puolella on Kouvolan kannattajat saaneet hyvää mainosta, myös pesäpallossakin. Kouvolalaiset tulevat kannustamaan omaa joukkuetta ja hyville suorituksille, myös vastustajillekin annetaan arvoa. Se ei ole sitä sellaista, että suoraan sikaillaan, vaikka niitäkin on kyllä ollut tuolla hallillakin. Ja osa on viety sitten tuonne parempaan säilöön, että se nyrkkien heiluttelu ei kuulu sinne. Se mitä pelaajat harrastavat, niin se ei kuulu kannattajille.

On monia kaupunkeja, missä tämä on ihan ongelma, puhumattakaan sitten kansainvälisesti ja jostain isoista futishuligaanitapauksista, mutta tämä ei varmaan ole Kouvolassa ainakaan suuri ongelma?
– Ei. Tietysti siellä on ihmisiä, jotka käyvät satunnaisesti katsomassa, ja kerran olen ollut lätkämatsissa samassa päädyssä ja arvostelija haukkuu KooKoon pelaajat. En malttanut olla sanomatta sille, että tämä on kyllä fanikatsomo. Kun oli lätkämatsi menossa, niin se että arvosteltiin joukkuetta ja kehuttiin tietysti vastustajaa, että oli sarjakärki, mikä ei pitänyt paikkaansa. Kyseinen seura oli kolmantena ja kaksikymmentäviisi vuotta oli seurojen liigahistorian eroa. KooKoo oli just noussut takaisin liigaan, niin minä näin punaista siinä vaiheessa. Sitten se rupesi kyllä vetämään jo sanoja takaisin, mutta käry oli käynyt.

Mites muilla, onko kokemuksia tavallaan tällaisesta, että mikä tavallaan erottaisi Kouvolan muista kaupungeista? Onko mitään näkemystä?
– Kyllä ainakin Kouvojen faniporukkaa on paljon kehuttu. Itsekin kun olen paljon kiertänyt näitä vieraspelejä, niin siellä on kyllä paljon kokenut tällaista hirveää sikailua ja huutelua niin omalle kuin vierasjoukkueelle. Se ainakin minusta tuntuu todella pahalta, mutta Kouvolassa on kyllä aika siistiä kannustus. Siellä ei haukuta vierasjoukkuetta tai vierasfaneja. Joukkuekin on kehunut Kouvojen kannustajia.

Tuo on toi on hienoa kuulla, että kouvolalaisilla kannattajilla on hyvä maine muuallakin, mutta miten itse koette: millainen yhteisö ylipäätänsä tällainen faniporukka on? Etenkin Mustakeltaiset ja Kuudes kenttäpelaaja. Millainen yhteisö faniporukka on ja millaista siellä on olla mukana?
– Tulin itse vasta tällä kaudella uutena, niin tosi helppo oli tulla mukaan ja pääsee helposti porukkaan. Otettiin tosi hyvin vastaan, niin oli tosi helppoa ja mukava tulla.
– Kyllä sitä tuntee itsensä niiden nuorten rinnallan vanhaksi ukoksi, että alkaa olla siellä ikämiesten sarjassa. Kyllä kylmät väreet kulkevat, kun se nuoriso ja kannustaa ja antaa kaikkensa sinne joukkueelle, ja pitää sitten omaa hauskaa. Kyllä tänne oli helppo tulla ja minua ei paljon tarvinnut houkutella, että lähdetkö vieraspelimatkalle. Olen aina ollut valmis siihen. Tietysti ei mitään sellaisia lentomatkustamisia ole vielä ollut, mutta viime talvena oli haaveena päästä höyryveturilla Tampereen uuteen Nokia-areenaan, mutta korona teki rajoituksen ja tänä vuonna se on ilmeisesti toteutumassa, mutta minulla olevia tietojen pohjalta, se ei välttämättä ole Tampere, vaan se on joku muu paikka. Kyllä niin kun tosi helppoa oli lähteä porukkaan mukaan.

Tuokin on tavallaan ehkä tommoinen kouvolalainen ilmiö, kun tämä on myös rautatiekaupunki, niin voi lähteä höyryveturilla fanimatkalle. Siinä on ehkä jotain kouvolalaista kanssa. Onko Kouvoilla tai Kouvottarien faniporukalla jotain eroa vai onko siellä paljon samoja naamoja?
– Kyllä siellä on ihan samat naamat, että samat kannustajat molemmissa.

Se on toisaalta hyväkin ja sillä helposti tuplaa sen seurattavien otteluiden määrän sitten, kun on toinen joukkue samasta lajista samassa hallissa. Siellä voi käydä monta kertaa viikossa. Kertokaa toistaiseksi, mikä on teidän ikimuistoisin hetkenne seuran kannattajana. Onko siinä jotain tarinaa taustalla, mitä pystyisi avaamaan?
– Kyllähän on paljon muistoja, mutta kaikkein korkeimmalle menee viime kevään playoffit käsittäen Mikkelin ja Tampereen kaksi kertaa, niin kylmät väreet kulkevat nyttenkin. Kun 10 bussia KKP:n kannattajia ja 3 seuran omaa bussia lähtee letkana, niin ei se itku kaukana ollut tuossa Veturin pihalla. Perhe oli paikalla KooKoon lippujen kanssa ja heilutti, niin kyllä kylmät väreet kulkivat ja kulkee edelleen. Se on mahtava tunne siis. Ei siihen löydä sanoja. Se pitää jokaisen kokea. Siitä ensimmäisestä minkä muistan, niin jännäribussilla mentiin Heinolaan, niin se on muuttunut.

Onko siinä jotain niinku ammattimaisempaa toimintaa nykyään?

– Kyllä joo.

Voidaan puhua suomen suurimmasta lajista kuitenkin, niin tavallaan se ei yllätä. Sanoitko, että 10 bussia?
– 10 bussia oli KKP:nn kannattajia. Yksi lähti Matkakeskukselta ja sitten 3 lähti jäähallilta. Niin kyllähän se oli hulppea näky.

Varmasti siellä sitten myös Tampereella tulivat kouvolalaiset tutuksi aika nopeasti?
– Oli joo tietysti siellä tuli silleen ja siellähän ne tulivat kysymyään, miten jaksatte pitää koko ajan ääntä. Sanoin, että sinun pitää mennä kysymään tuolta. Itse ei sitten enää jaksa silleen. Ne ovat sellaisia pikku pyrähdyksiä ne omat kannustukset, että ei ole niin kun enää teinipoika.

Mites Taimi viime vuonna Koplalla oli kuitenkin finaalikarkeloissa ja voisi sanoa, että pientä jännitystä siinä sarjassa oli, niin löytyykö sieltä joku sellainen hetki, vai onko joku joku muu tarina mikä on jäänyt mieleen kannattajana?
– Sekin on finaali, mutta sitten kanssa toi eka vieraspelimatka itsellä Vimpeliin tuossa viime kaudella, niin sekin jäi kyllä mieleen, että oli tosi hauskaa. Ja tietysti se finaalikin oli kyllä jännittävää.

Mikä siinä Vimpeli-reissussa oli sellaista, mikä jäi mieleen?
– Vaikka se kyllä hävittiin niin sitten sinne pelaajat jäi kuitenkin vielä kannattajien kanssa kentälle ja siellä otettiin kuvia ja he jäivät juttelemaan. Se oli hienoa.

Tuo on kyllä mahtavaa. Itse kun mietin sen aina niin, että se ei ole pelaajilta tai seuralta mitään pois, että ottaa yhteiskuvia fanien kanssa, mutta se voi olla kannattajille maailman isoin juttu tai todella suuri homma. Mites Hannele sitten, kyllähän Kouvojen ja nyt viime vuonna Kouvottarien historiaan niitä finaalihommia on mahtunut, mutta löytyykö niistä sellainen ikimuistoisin hetki vai mistä se tulee?
– Niitä on niin valtavasti kyllä mahtunut tähän kahdenkymmenenkahden vuoden aikaan, mutta ehkä tuo viimeisin Kouvojen mestaruus, niin se on ehkä itsellä jäänyt kaikkein suurimmin sydämeen.

Siellä oli jäähalli otettu lainaan KooKoolta ja ainakin puitteet olivat viimeisen päälle. Onko siellä jotain yksittäisiä matseja tai hetkiä, mitkä sitten muistaa vieläkin elävästi, vai onko se, kun mestaruus ratkesi?
– Ehkä se on se, että siinä oli paljon semmoisia hetkiä, etten osaa eritellä sitä nyt tässä, mutta siis kaiken kaikkiaan se oli todella mahtava tunnelma siinä lopussa.

Tämä tulee ehkä kaikille vähän yllätyksenä, mutta minulla on mielikuvaharjoitus teille. Jos voitte mennä siihen siihen normaaliin ottelupäivään, sanotaan nyt vaikka kotiottelussa, niin mistä se mistä se tapahtuma koostuu: mitä teet ennen ottelua, miten saavut matsiin, millainen tunnelma siellä on, miten pelin alku menee, mitä teet normaalisti tauolla? Entäs sitten, jos ottelu päättyy trillerimaiseen voittoon viimeisellä maalilla tai juoksulla tai korilla, tai sitten jos tulee takkiin, niin miten se päivä sitten siitä päättyy? Aloita vaikka Jukka!
– Ihan silleen normaalia elämistä. Jos peli alkaa vaikka kuuden aikaan, niin hallilla ollaan jo viiden aikaan. Sitten se pakollinen kisamakkara mikä kuuluu kuvioihin. Sitten kaksi tai kolme kertaa rata ympäri ja sitten siinä kavereitten kanssa juttelua ja valmistautumista. Tietysti sitten alkaa kynnet menemään, jos menee trilleriotteluihin. Nyt ollaan 5 vuotta asuttu Kouvolassa tai on oltu takaisin kotona, niin silloin kun Jyväskylässä asuttiin, kyllähän ärräpäät lensivät, kun ajoi syyspimeällä tuota Jaalan tietä. Ajattelin, että eikö elämässä mitään muuta ole kuin urheilu, että pitää ajaa tänne saakka. Seuraavana päivänä töiden jälkeen, kun oli saanut kuulla Jypin kannattajilta arvostelut, että taas hävisitte, niin nopeasti se hävisi ja jo rupesi suunnittelemaan uutta reissua Kouvolaan. Aina ei päässyt, kun työt esti. Ei välttämättä saanut vapaata työnantajalta ja päälliköltä itseltään kotona, niin se oli hyväksyttävä. Ei kaikkiin päässyt silloin, mutta nyt on päässyt kyllä. Ja kyllä niihin pitää suhtautua, että elämä jatkuu siitä huolimatta, vaikka on hävittykin. Tai sitten hienoja voittoja hehkuttaa, ja Facebook on siitä hyvä keksintö. Jos sieltä hyvää pitää etsiä, niin sinne voi kirjoittaa aina isoilla kirjaimilla ja olen saanut huomautuksia veljeltäni, että kirjoittelet sitten isolla. Minä sanoin, että niin kirjoitin. Se on niin iso asia.

Unohtuvatko voitto ja tappio – sanotaan vaikka runkosarjapelissä – päivässä vai jääkö se jotenkin mieleen?
– Riippuu joukkueesta.

Selvä. Miten Taimi, millainen on sinun normaali pelipäiväsi on?
– Aamu on aika normi, mutta aina tuntia ennen pelin alkua kentälle. Ja aina pitää olla toi peli-Pepsi. Se on tärkeä. Jos on hävitty, niin sitten illalla sitten meinaa mököttää, että ei oikein tekisi hirveästi mieli puhua kellekään, mutta kyllä se sitten siinä illalla unohtuu. Tai sitten seuraavana päivänä sitä ei enää oikein muista. Riippuu tietysti, onko se runkosarjapeli vai sitten joku iso niin.  

Varmaan pudotuspeleissä sitten kertautuu se tunne. Mennään noihin tunteisiin vielä kohta tarkemmin. Miten Hannele tuolla Manskarilla. Millaiset rituaalit siellä suoritetaan ennen pallon ylös heittoa?
– Itse yleensä menen sinne tuntia aikaisemmin ja sitten siinä jutellaan kavereiden kanssa, vaihdetaan kuulumisia ja sitten laitetaan rummut paikalleen ja mennään istumaan. Olen semmoinen, että mitä pidemmälle keväälle menee, niin olen hirveä fanittaja kyllä ja sellainen, etten pysy kunnolla penkillä. Jos häviö tulee, niin kyllä siinä muutama kirosana tulee. Pitää mennä autoon istumaan ja päästää muutama kirosana. Sitten se helpottaa, mutta yleensä kyllä annan vastustajalle tunnustusta, jos toinen voittaa ja Kouvot häviää. Aina ei voi voittaa.

Koripallo, kuten kaikki lajit, on vähän sellainen, että jos siinä toinen on paljon ylivoimainen tai paljon parempi etenkin ero pisteissä tai juoksuissa tai maaleissa on tosi suuri, niin harmittaako se vähemmän, jos ajattelee, että on tiukka tappio tai jos on iso tappio?
– Tiukka tappio kyllä harmittaa enempi. Jos peli selviää aikaisin, niin siihen tottuu, mutta jos on ihan tiukka peli niin ja se ratkeaa viimeiseen koriin, niin se kyllä harmittaa.

Oletteko te koskaan lähtenyt hallilta kesken ottelun, ennen kuin summeri on soinut tai viimeinen lyönti on lyöty?
– En ikinä.
– En ole.
– Olen valitettavasti.

No mutta sinulle se suotakoon. Sinun historiaasi mahtuu noita pelejä kuitenkin ja joskus ne ovat sellaisia.
– On myös tapahtunut niin, että olin KPL:n pelissä ja läksin kesken pois ja KPL voitti sen. Minä olen saanut kuulla siitä pelaajiltakin, että anna olla viimeinen kerta, kun lähdet. Minä olen monikannattaja, että käyn Kouvojen ja Kouvottarien pelissäkin, niin olen sieltäkin lähtenyt. Kuten Hannele sanoi, että tappio on ollut jo selvillä jonkin aikaa, siellä kun kävelee pururataa pitkin niin ärripurrit tulee ja kiroilee. On katsottava selän taakse, ettei ketään ole siellä ajattelemassa, että tuo on ihan sekopää.

Tuntuu siltä, että menee välillä vähän tunteisiin tämä urheilu. Sitten kysyn tästä että, kun urheilujoukkue koostuu aina pelaajista ja pelaajat vaihtelevat ja ne saattavat vaihtaa seuraa siihen ikävään vastustajajoukkueeseen. Tunnetteko yleensä pelaajia – Olen kirjoittanut tähän henkilökohtaisesti – mutta kysytään ennemminkin, että millainen suhde teillä on pelaajien kanssa, että onko heistä tullut vaikka Facebook-kavereita tai tunnetteko paremmin kuin muuten vaan katsoja-urheilija-akselilla?
– Kyllä minulla on ainakin aika paljon Facebook-kavereitakin ja on silleen ihan hyviä tuttujakin.

– No ei ole itsellä ei ketään tuttuja kukaan pelaaja.

Jukalla varmaan riittää?

– No ei nykypelaajista, mutta sieltä alkuajoilta kyllä, kun oli nuorempi, niin niiden kanssa siellä tekojäällä hengaili ja kävin katselemassa, niin silloin oppi tuntemaan ehkä paremmin kuin oli paljon enemmän kouvolalaisia. Nyt ei ole enää kouvolalaislähtöisiä pelaajia montaakaan tällä hetkellä enää joukkueessa. Eikä ole silleen kavereina, että olisi lähempää tuttavuutta tehnyt ainakaan jääkiekon parista.

Millainen on yleensä se faniporukan ja joukkueen välinen dynamiikka otteluissa? Ehkä siis koriksessa voin kuvitella, että kun ne pelaajat ovat paljon lähempänä siellä normaalisti. Ovat ne toki kyllä muissakin lajeissa toisaalta, että varmasti sellainen huutelu kuuluu niin hyvässä kuin pahassakin. Millainen se dynamiikka on? Huomaatteko, että pelaajat tavallaan reagoivat johonkin yleisön kannustukseen ja tukeen vai onko se sitten vaan, että kaikki ovat siellä toteuttamassa rooliaan? Te teette oman tehtävänne ja kannustatte ja pelaajat sitten pelaavat, vai onko siinä jotain vuorovaikutusta matsin aikana?

– Kyllä minun mielestäni ainakin on. Olen huomannut sen, että kyllä ne välillä taputtavat ja silleen kun kannustetaan ja kiittävät sitä paljon. Kyllä siellä on tällaista vuorovaikutusta. Joskus jutellaankin jonkun kanssa.

Tuolla Manskarilla on aika yleinen tämä, etenkin Kouvoilla, että matsin jälkeen mennään antamaan läpyt yleisön kanssa. En tiedä, onko se kuinka koronaturvallinen tapa, ja onko se ollut sitten sinä aikana, mutta tosi hyvä ilmiö kuitenkin. Oletko yleensä mennyt itse sinne myös?

– Kyllä, mutta tietysti nyt koronan aikaan ei, niin he vaan sitten kävelivät siitä ja sitten taputettiin, että ei tosiaan annettu läpyjä, mutta silloin ennen koronaa tietysti, ja nyt koronan jälkeenkin on sitten ollut, kun ei enää ollut niin vaarallista.

Onko muissa lajeissa tällaista tavallaan vuorovaikutuksellisuutta?
– Tietysti pelin aikana pelaajat keskittyvät pelaamaan, mutta kyllä ne siellä saattavat taputtaa ja näyttää, että arvostavat sitä kannustusta.
– Kyllä KooKoossakin pelaajat nostavat mailaa tai kättä, kun ovat tehneet maalin, ja pelin jälkeen siellä huudetaan määrättyjä pelaajia, jotka ovat onnistuneet. Usein maalivahti tai sitten on huudettu näitä persoonia, niin niillä on kyllä omat rituaalinsa, miten ne tulevat sitten huomioimaan sen kannattajaryhmän. Ja varsinkin tämä norjalaismaalivahti syöksyi sinne niin, kuin KPL:n pelaajat konsanaan, että ne kyllä huomioivat sen fanipäädyn kannatuksen.

Ja kyllähän sen sitten voi lehdistä lukea, että siellä yleensä myös kehutaan faneja ja nostetaan heidätkin arvoon. Ja se on sellainen perinteinen kommentti, että sieltä saa sen energian sieltä katsomosta. Nyt esimerkiksi pandemian aikana on pelattu, vaikka tyhjille halleille, niin onhan se nyt varmaan paljon köykäisempi kokemus myös pelaajille sitten itselleenkin.

– Pääsin kaksi kertaa hallille, kun sinne sai ottaa 50 ihmistä, niin olin niiden onnellisten joukossa, jotka saivat oikeuden olla seuraamassa, mutta kyllähän se oli alaston tuo halli. Ei ollut väkeä, kun niissä looseissa oli faniryhmän kannattajia ja silti ne pelaajat tulivat ja vielä kiittivät.

Sekin oli tavallaan hieno hieno tempaus, etta edes sen verran otettiin kannattajia halliin. Mites sitten, kun tämä kannattajakulttuuri ja katsomossa istuminen, kuten olette sanoneet, niin saattaa mennä välillä vähän tunteisiin ja siinä voi tulla sellaisia hetkiä, että ehkä hukkaa itsensä tai normaalit käytöstavat joissain tilanteissa, kun tarpeeksi rytisee, niin puratteko ikinä turhautumista katsomossa, eli annatteko sen näkyä, jos teitä harmittaa joku tietty tilanne? Tai sellainen, että nyt selkeästi kävi juuri tämä, että nyt tästä mennään alaspäin ja ottelu on hävitty tässä kohtaa. Onko teillä jotain tällaisia hetkiä, joissa tulee purettua sitä omaa turhautumista siellä ja miten se näkyy? Aloita Jukka, kun sinulla on selkeästi siellä tarinaa kytemässä.

– Sitä turhautuu ja kokee, että minä olen parempi tuomari tai parempi valmentaja tai parempi pelaaja, niin yleensä se kohdistuu siihen tuomariin. Siihen puusilmään, joka ei näe mitään ja vastustajaan, mikä pelaa täysin sikaa minun mielestäni ja vetää poikittaisella suoraan tuohon melkein purukalustolle, niin siinä vaiheessa tulee aina mieleen, että voi kun tuolta löytyisi sellainen Mike Tyson -tyyppinen jätkä ja niittaisi tuon poikasen tuohon polvilleen. Tulisiko minulle parempi olo siitä? En tiedä. Ei. Se on se turhautuminen, kun tulee. Minulle on siitä huomautettu, niin kuin monesta muustakin asiasta, kun laittaa satakymmenen lasiin.
– Tässä on muutama vuosi aikaa, kun turhauduin. Se oli siihen aikaan KooKoolle paha kaski Mikkelin Jukurit, ja on edelleen en kiellä sitä. mutta KooKoon pakki veti ja minä huusin että ”Ammu päähän sitä jätkää!” Niin paljon vihaa oli sisällä, kun siinä vaiheessa ja siinä hetkessä, kun selkään oltiin saamassa.

Kaduttaako tuollainen?

– Kyllä. Hävettää toisaalta kertoa, mutta pitäisi malttaa mielensä ja olla niin kun tyynenä, mutta se eläytyminen siihen sen hetkiseen tilanteeseen vie sen voiton ja lähtee siihen kelkkaan, mitä ei pysty ohjaamaan.

Oletko ikinä miettinyt, että kannattaako lähteä hallille, jos on joku joku tällainen asia?
– Se huuto jatkuu kotona. Emäntä sanoo sitten, että ole hiljaa. Älä huuda. Olen eläytynyt urheiluun pikkupojasta saakka. Esimerkiksi yleisurheilun saralla tulee aina mieleen Julma Juhan juoksu. Siinä kirosin edesmenneelle äidilleni, niin se on jäänyt painamaan mieltä, että en koskaan osannut varmaankaan pyytää äidiltä anteeksi.

Onko muilla vastaavia kokemuksia? Yleensähän se varmaan liittyy johonkin sikailuun tai tappioon tai johonkin tällaiseen, mitä urheilussa nyt eletään sellaista vuoristorataelämää. Onko tullut purettua turhautumista katsomossa?

­– Täytyy tunnustaa, että hyvinkin paljon. Tosiaan olen semmoinen, että menen niin mukaan siihen, etenkin kun lähestyy nuo pudotuspelit sun muut. Kun on tämmöisiä vähän sikaa pelaavia pelaajia, jotka sikailevat ja näyttelevät ja sitten tuomaritkaan eivät aina huomaa, niin tulee vähän sanottua tuomarillekin. Ei sille voi mitään, kun siihen eläytyy niin kerta kaikkiaan. Niin aina tulee näitä sammakoita suusta. Tosin se vaan aina harmittaa sitten jälkikäteen, että tuli sanottua. Sille ei vaan voi mitään.

Onko Taimilla ollut vastaavaa kokemusta?

– Kyllä siinä, jos on vähän just puusilmätuomareita tai muuten, tekisi mieli repiä pelihousut, mutta sitten vastaavasti, jos menee hyvin, niin sitten se on sellaista vuoristorataa just se. Mutta kyllä siinä on kaikki tunteet käydään pelissä läpi.
 
Ehdottomasti siis kyllähän se ehkä kuuluu osaltaan sinne paikkaan se, että se tunne saa tulla esiin ja saa näkyä ja sitten se on paljon ymmärrettävämpää kuin esimerkiksi että kävisi sitten elokuvateatterissa huutamaan, koska se on aito tilanne aina ja se on se miten sen tulkitsee, mutta pystytkö esimerkiksi Taimi koskaan matsitapahtumassa menemään vaikka sen tuomarin asemaan tai vastustajan pelaajan asemaan ja sitten ymmärtämään sitä heidän käytöstä tai muuta mitä on tapahtunut?

– No siinä hetkessä ei kyllä pysty, mutta ehkä sen jälkeenpäin sitten pystyy vähän ajattelemaan, mutta ei siinä hetkessä.

Sitten vielä tästä faniporukasta, niin miten olette kokeneet, että uudet fanit pääsevät mukaan porukkaan? Taimi sanoikin tuossa, että ainakin Koplan Mustakeltaisiin on ollut hyvä soluttautua. Sanoitko, että olet vuoden ajan ollut mukana, tai tässä vasta vuoden tai kauden alussa, niin millaista se on ollut ja miten sinut otettiin konkreettisesti vastaan siellä?

– No siis tosi hyvin, että just kaikki tuli heti juttelemaan ja sitten heti matkoilla meillä on aina sellainen hosaa-visa, niin sain sitten sinne keksiä kysymyksiä. Siellä juuri huomioitiin tosi hyvin

Se on ilmeisesti hyvin aktiivista, että on paljon tuollaista toimintaa faniryhmän sisällä?

–  Joo siellä on kaikkea.

Miten sitten Kouvoilla? Ei ole varsinaista nimeäkään faniryhmällä, mutta muistan, että joskus on ollut tällainen Pikkukaupungin pojat, mutta olisiko ne olleet enemmänkin sitten tällainen entisistä alasarjapelaajista koostunut porukka, tai muita, jotka sitten kokoontui aina peleihin. Onko teillä kasvanut se ryhmä?

– No ei oikeastaan. Sanotaan nyt, että korona-aikaan se vähän hajosikin, että nyt on vähän vähentynyt. Yritetään seuraavan kauden aikaa vähän kasata lisää tätä porukkaa. Ihailen kyllä teitä, kun katson kyllä televisiosta kaikki pelit niin KPL:n kuin KooKoon, kun teillä on jokaisessa vieraspelissä porukkaa ja siellä kuuluu teidän äänenne ja huudot. Se olisi ihan hienoa, kun meilläkin päästäisiin sitten yhdessä matkustamaan, mutta se nyt ei ole oikein onnistunut. Se on lähinnä sitten näissä pudotuspeleissä, että mennään sitten ihan kimppakyydillä, mitä nyt sitten käydään vieraspeleissä.

Silloin mestaruuskaudella oli ainakin järjestetty busseja ja näin?

– Joo silloin meillä oli oikeastaan hyvin faniporukkaa, ja oikeastaan minun tyttäreni silloin veti sitä, niin meillä oli silloin aika hyvä faniporukka ja olihan meillä tuo virallinen fan club muutaman vuoden ajan perustettuna, mutta se ei sitten oikein onnistunut. Se ei lähtenyt menemään, että pitäisi saada se innostunut porukka, kuten teillä molemmilla on, mutta se ei ihan ole Kouvoilla niin onnistunut. Sitä täytyy nyt yrittää vaan tässä kehittää.

Miten Kuudennella kenttäpelaajalla?

–  Hyvin pääsin mukaan. Siellä on tämö yksi Suomen kuuluisin jääkiekkofaniperhe, niin siinä isä soitti minulle, että liitytkö? Minä sanoin, että ”liitytään liitytään” ja poika laittoi minut sitten listoille, ja on hyvin toiminut. Samoin olen Mustakeltaisten faniporukassa myös mukana.

Nyt aletaan lähestyä ihan loppusuoraa tässä. Pelikello tikittää, viimeinen vuoropari käynnistyy, jos sanotaan näin urheilutermein. Vähän provosoiva kysymys, mutta vastatkaa siihen yhdellä sanalla: Onko penkkiurheilussa mitään järkeä ja jos on, niin kiteytä se yhteen sanaan?

– Sanon, että mahtavaa.

– Tyhjiön täyttäminen.

– Intohimo.

Sitten loppuun vielä: lähetä terveiset fanittamasi joukkueen pelaajille!

– Tsemppiä peleihin.

–  Valmiina ollaan.

–  Tsemppiä tulevaan kauteen.

Mainiota tässä vaiheessa, kun on melkein tunti kellossa, niin haluan kiittää kaikkia osallistujia. Oli antoisa keskustelu ja jäi ehkä vähän vielä lapaan niin sanotusti vähän lisääkin, mutta siitä pitää ehkä jatkaa sitten kakkososassa joskus. Ei muuta kuin paljon kiitoksia! Menkää hyvät kuulijat halleille ja kannustakaa joukkueita hyvään suoritukseen, sanotaanko näin tasapuolisesti. Tämä on Kouvolalain kertoo -podcast ja tätä voit kuunnella, mistä tahansa ikinä kuunteletkaan podcasteja. Paljon kiitoksia!