Kouvola on Kymenlaakson maakunnan osana selkeästi osa Itämeren piirin liiketoimintakeskusta ja kehittyvää Pohjois-Euroopan talousaluetta.

Kouvolan seutu on hyvin saavutettava alue, joka yhdistää ja kokoaa eri toimijoita ja toimii logistisena keskuksena.

Kaupungin kansainvälistymiseen liittyvät merkittävät muutokset (maahanmuuttajat, investoinnit, globalisoitumisen haasteet, EU:n laajeneminen ja Venäjä), tulevat korostumaan tulevaisuudessa. Yritystoiminta globalisoituu, yliopisto- ja muu koulutustoiminta kansainvälistyy ja maahanmuuttajien määrä tulee kasvamaan. Venäjän taloudellisella kasvulla ja yhteistyön kehittymisellä lähialueiden kanssa on olennainen merkitys Kouvolan kehitykselle.

Kansainvälistyvä Kouvola -ohjelma 2025-2032

Kansainvälistyvä Kouvola 2025-2032 -ohjelman keskeiset kehittämiskohteet ovat Elinvoima, Työllisyys ja Pitovoima. Visiossa Kouvola kansainvälistyy ja luo kansainvälisyydestä elinvoimaa sekä pitovoimaa. Ohjelman tavoitteet on asetettu kaupunkistrategian yhteisten tavoitteiden mukaan.

Kansainvälistyvä Kouvola -ohjelmaa on laadittu verkostoyhteistyössä kaupungin toimialojen, Kinnon, Edukon, Xamkin, LUTn, Kymenlaakson liiton, Kakkois-Suomen ELY-keskuksen ja Kymenlaakson Kauppakamarin kanssa. Monet ohjelman toimenpiteistä myös toteutetaan verkostoyhteistyössä ja mahdollisuuksien mukaan hakemalla EU-rahoitusta. Ohjelman toteutumista seurataan elinvoiman ohjausryhmässä ja raportoidaan kaupunginhallitukselle kahden vuoden välein.

Kansainvälistyvä Kouvola 2025-2032 -ohjelma on liitteenä, samoin erillinen koonti Kouvolan kansainvälisyyden nykytilanteesta.

Lisätietoja; kansainvälisen työn koordinaattori Kaisa Spies, puh 020 615 8530, kaisa.spies(at)kouvola.fi ja kehittämispäällikkö Liisa Kolari, puh 020 615 8026, liisa.kolari(at)kouvola.fi

Kouvolan kansainvälinen sijainti

  • tunti Venäjän rajalle (Vaalimaan raja-asema)
  • tunti Suomen suurimpiin vientisatamiin (Kotka ja Hamina)
  • puolitoista tuntia kansainväliselle lentokentälle (Helsinki-Vantaa) sekä Vuosaaren satamaan

Ystävyyskaupungit

Kouvolalla on kolme ystävyyskaupunkia: Balatonfüred, Unkarissa, Mülheim der Ruhr Saksassa ja Vologda Venäjällä.

Kansainvälisellä yhteistyöllä kehitetään sekä kaupungin että kuntalaisten, yritysten ja yhteisöjen toimintaa. Toiminnalla tulee olla selkeät mitattavat tavoitteet ja konkreettinen kytkentä palvelujen kehittämiseen. Kansainvälisen yhteistyön kautta haetaan kontakteja niin elinkeinoelämän kuin oppilaitosten hyväksi.

Perinteisen kulttuuri- ja nuorisovaihdon lisäksi avainryhmiä ovat yritykset, koulut ja yhdistykset. Tulevaisuudessa on tärkeää, että löydetään uusia yhteistyömuotoja kuntatoimijoiden välillä joko kahdenvälisen tai monenkeskisen yhteistyön kautta. Vierailukohteet, harjoittelupaikat ja muut kontaktit löytyvät helpommin tutuista ystävyyskaupungeista.

Päivitetty 2.12.2024

Sivun alkuun