Kouvola täytti 100 vuotta
Kouvolan kaupunki täytti 100 vuotta vuonna 2022, sillä Kouvola itsenäistyi Valkealasta vuonna 1922.
Satavuotisjuhlien kunniaksi järjestettiin tapahtumia. Mukana järjestelyissä olivat Kouvola 100 -teeman alla muun muassa Kouvolan keskustan aluetoimikunta, Kouvolan seurakunta ja Kouvola-Seura.
Kouvola 100 vuotta huipentui lauantaina 26.11.2022 Kouvolatalossa pidettyyn pääjuhlaan klo 13-15. Juhlassa esiintyivät mm. Kouvolan Mieskuoro, Aitomäen Nuorisoseuran kansantanssijat, Tarmo Ranta Trio sekä koomikkotaikuri J-P Pirinen. Kouvolan kaupungin tervehdyksen juhlaan toi kaupunginjohtaja Marita Toikka ja juhlapuheen piti kulttuurin monitoimija Piia Kleimola.
Kahvitarjoilu oli klo 12.30 alkaen ja tilaisuuteen oli vapaa pääsy.
Vuosilukuja Kouvolan historian varrelta
1640
Valkealan seurakunta itsenäistyi Iitin seurakunnasta. Tuohon aikaan evankelis-luterilaiset seurakunnat käyttivät alueellaan myös maallista valtaa.
Valkealan kirkkopitäjään kuului kuului suuri osa nykyisestä Kouvolasta. Pitäjä kuului Ruotsiin. Asukkaita oli seitsemisensataa.
1870
Riihimäki–Pietari-rautatie valmistui. Samalla syntyi junayhteys Helsingin ja Pietarin välille.
Se oli tärkeä, sillä Suomi kuului Venäjään ja Pietari oli Venäjän pääkaupunki. Kouvolan asema avattiin viisi vuotta myöhemmin.
1889
Kouvolasta tuli risteysasema, kun Savon rata avautui liikenteelle. Seuraavana vuonna valmistui Kotkan rata. Asukasluku Kouvolan aseman ympärillä kasvoi nopeasti.
1917
Vuoden 1917 alussa eli vajaa vuosi ennen Suomen itsenäistymistä Kouvolasta tuli Venäjän senaatin päätöksellä taajaväkinen yhdyskunta.
Se tarkoitti, että Kouvola jäi Valkealan kunnan alaisuuteen, mutta sai jonkin verran itsehallintoa. Yhdyskunnan pinta-ala oli viitisen neliökilometriä Kouvolan nykyisen ydinkeskustan alueella.
1922
Kouvola itsenäistyi Valkealasta omaksi maalaiskunnakseen. Asukkaita oli kolme ja puoli tuhatta. Suomen valtioneuvosto oli päättänyt, että Kouvolasta tulee kauppala, mutta päätös ehti voimaan vasta seuraavan vuodessa alussa.
1960
Kouvolasta kuntamuoto vaihtui kauppalasta kaupungiksi. Asukasluku oli reilut kahdeksantoistatuhatta ja pinta-ala parikymmentä neliökilometriä.
Kuntamuodolla oli merkitystä kunnan oikeuksien ja velvollisuuksien suhteen. Kunnallislaista kuntamuodot poistettiin vuonna 1977. Nykyisin kunnat voivat oman valintansa mukaan kutsua itseään kunnaksi tai kaupungiksi.
2009
Anjalankoski, Elimäki, Jaala, Kouvola, Kuusankoski ja Valkeala yhdistyivät Kouvolan kaupungiksi. Samalla asukasluku kolminkertaistui: vanhassa Kouvolassa oli reilut kolmekymmentätuhatta asukasta, uudessa vajaat yhdeksänkymmentätuhatta.
Vuoden 2021 lopussa kouvolalaisten määrä oli 80 483. Kaupungin pinta-ala on 2 883 neliökilometriä.
Päivitetty 10.1.2023