Kouvolan varhaiskasvatuksessa panostetaan vuorovaikutuksen laatuun myös toimintakaudella 2024–2025
Tänä vuonna varhaiskasvatuksen arvioinnissa keskityttiin lasten ja henkilöstön väliseen vuorovaikutukseen. Vahvuudeksi nousi aikuisen sensitiivinen ja lapsen kohtaava ote. Kehittämisen kohteeksi tunnistettiin henkilöstön keskinäinen vuorovaikutus.
Marjoniemen yhtenäiskoulun hankesuunnitelma on valmis
Kasvatus- ja opetuslautakunta saa kokouksessaan to 6.6.2024 käsiteltäväkseen Marjoniemen yhtenäiskoulun hankesuunnitelman. Suunnitelmassa määritetään hankkeen sisältö, laajuus, toiminnalliset ja tekniset tavoitteet, laatutaso sekä kustannukset. Koulun on määrä olla valmis syyslukukaudella 2027.
Inkeroisten monitoimitalo harjakorkeudessa – modernit koulu- ja varhaiskasvatustilat lähes 700 lapselle
Monitoimitalon harjannostajaisia vietettiin tänään 30. toukokuuta. Kesällä 2025 valmistuvaan monitoimitaloon tulee koulu-, esikoulu- ja varhaiskasvatustilat lähes 700 lapselle sekä lisäksi liikuntasali, kirjasto ja nuorisotoimentilat. Kohteen rakentaa SRV.
Kevätlukukausi päättyy jälleen Suvivirren soidessa
Lukuvuosi päättyy kouluissa perinteisin menoin lauantaina 1.6.2024. Lähes 700 opiskelijaa valmistuu Kouvolassa ammattiin tai päättää lukio-opinnot valkolakkiin. Koulun päättäneille ja muille perusopetuksen oppilaille jaetaan tänä keväänä stipendejä yhteensä noin 30 000 eurolla.
Rentoa tekemistä ja yhdessäoloa lasten ja nuorten kesälomapäiviin
Kesällä parasta on kiireetön yhdessäolo kavereiden ja läheisten kanssa. Kouvolan kaupunki tarjoa kesälomaa viettäville monia mahdollisuuksia omatoimiseen ja ohjattuun toimintaan.
Juhlitaan koulujen päättymistä rauhallisesti
Nuoriso-ohjaajat, poliisi sekä muut nuorten parissa toimivat jalkautuvat lauantaina 1.6. koulujen päättäjäispäivän iltana eri puolille Kouvolaa. Maksuttomassa, päihteettömässä ja ikärajattomassa School´s Out tapahtumassa Tykkimäessä on nuoriso-ohjaajien mukana liikkuvan nuorisotyön auto NuPAKU sekä nuorisovaltuustolaisia.
Lukiolaiset perinnetiedon kerääjinä Verlassa
Verlan Jaalan puoleisissa taloissa toteutetaan kesäkuun aikana muistitiedon keruuprojekti mittavan yhteistyöverkoston tuella. Kuusankosken lukion neljä opiskelijaa liikkuu taloissa haastattelemassa paikallisia ihmisiä sekä kesäasukkaita.
Tiina Kirvesniemeä esitetään varhaiskasvatuspäälliköksi
Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää kaupungin varhaiskasvatuksen päällikön valinnasta 23.5. kokouksessaan. Virkaan esitetään kasvatustieteiden tohtori Tiina Kirvesniemeä 1.9.2024 alkaen.
Stora Enson Anjalankosken tehtaat nimittää turvallisuuslähettiläitä Kouvolan yläkouluihin – oppilaat saavat myös stipendejä
Stora Enson Anjalankosken tehtaat tukee Kouvolan yläkouluja lahjoittamalla 50 euron stipendejä seitsemäsluokkalaisille, jotka valitaan turvallisuuslähettiläiksi omassa luokka-asteessaan oppilaiden omassa äänestyksessä. Tunnustus myönnetään oppilaille, jotka ovat omalla toiminnallaan edistäneet turvallisen ilmapiirin syntymistä koulussa. Lahjoitus on osa Anjalankosken tehtaiden vuosittaisen turvallisuusviikon ohjelmaa. 22.-28.4.2024. vietettävän viikon teemana on ”Turvallisuus tehdään yhdessä”, ja esillä on paljon psykologisen turvallisuuden näkökulmia.
Tartu miljoonan roskapussin haasteeseen!
Siisti ympäristö on tärkeä viihtyisyyttä ja turvallisuutta lisäävä seikka ja kaikkien kouvolalaisten asia. Kouvolan Siisti Siti kannustaa tänäkin vuonna kaikkia huomaamaan roskat ympäristössä ja keräämään ne pois.
Kouvolan yhteislyseon urheilulinjalle ennätysmäärä ensisijaisia hakijoita
Elokuussa 2024 käynnistyy Kouvolan Yhteislyseon urheilulinjan toinen vuosikurssi. Ensisijaisia hakijoita urheilulinjalle oli 52, mikä on 20 enemmän kuin edellisenä vuonna. Hakijat edustivat 14 eri urheilulajia.
Uudet rehtorit neljään kouluun
Elimäen yhtenäiskoulu sekä Tähteenkadun, Urheilupuiston ja Vahteron koulut saavat uudet rehtorit elokuussa. Virkoihin haku oli avoinna Tähteenkadun ja Elimäen osalta 25.1.-8.2.2024 ja Vahteron ja Urheilupuiston osalta 8.2.-22.2.2024.