Nyt vietetään energiansäästöviikkoa !
Kouvolan kaupunki on jälleen mukana Motivan Astetta alemmas -kampanjassa energiansäästöviikolla 9.-15.10.2023. Kampanja näkyy kuntalaisille kaupungin some-kanavissa. Kaupunki haluaa myös nostaa esiin vastuullisuuden ja avaa uuden Vastuullinen Kouvola -sivuston verkkosivuillaan. Vastuullisuus on kaikkien kouvolalaisten asia.
Kouvola mukana SuomiAreenassa
Kouvola haluaa olla mukana ajankohtaisessa, yhteiskunnallisessa keskustelussa ja edistää Kouvolan tunnettuutta ja painoarvoa kuntakentässä 21. suurimman kaupungin joukossa. Kaupunki osallistuu Porissa järjestettävään SuomiAreenaan teemalla ”Kestävän liikenteen tulevaisuutta rakennetaan nyt.”
Terminaalitoiminta käynnistyy Kouvola RRT:llä
Ensimmäinen juna uuteen rautatie- ja maantieterminaaliin saapuu maanantaina 15.5.2023. Perinteiseen kymenlaaksolaiseen teollisuusympäristöön sopivasti alueen ensimmäinen asiakas on metsäyhtiö UPM.
Kouvolan ydinkeskustaa kehitetään yhteistyössä
Ydinkeskustan kestävä tulevaisuus -hankkeessa (YKT) kuusi suomalaista kaupunkia valmistelee ydinkeskustan kehittämiskokeiluja yhdessä. Mukana ovat Jyväskylä, Oulu, Kuopio, Lahti, Kouvola ja Lappeenranta. Hanketta hallinnoi Jyväskylän kaupunki. Yksittäiset kokeilutulokset jaetaan kaikkien Suomen kaupunkien käyttöön.
Rakennusalan markkinayhteistyöseminaari 18.4. pureutuu julkisiin hankintoihin
Rakennusalan ammattilainen – tervetuloa kuulemaan julkisen alan hankinta- ja sopimusmalleista sekä hankintakriteereistä 18.4. klo 9.00 kaupungintalon juhlasaliin. Seminaarissa esitellään myös alueen julkisten hankintayksiköiden tulevien vuosien investointisuunnitelmat, joten tärkeää infoa luvassa paikallisille yrityksille.
Kouvolasta jatkokaudelle eduskuntaan Ville Kaunisto, Sheikki Laakso ja Paula Werning
Kouvolasta valittiin eduskuntavaaleissa 2023 eduskuntaan kaikki kolme nykyistä kansanedustajaa jatkokaudelle. Paikkansa uusivat Ville Kaunisto (kok.), Sheikki Laakso (ps.) ja Paula Werning (sd.).
Ennakkoäänestys vilkasta Kouvolassa
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on päättynyt. Kouvolassa ennakkoon äänensä antoi 39% ääänioikeutetuista. Jos et vielä äänestänyt – tee se varsinaisena vaalipäivänä 2.4. Äänestä Kouvolan parhaaksi.
Ennakkoäänestys jatkunut vilkkaana – vielä ehdit
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on jatkunut vilkkaana Kouvolassa. Reilut 26% äänioikeutetuista on antanut Kouvolassa äänensä ennakkoon. Se on selvästi enemmän kuin Kymenlaakson isoimmissa kaupungeissa Kotkassa (18,6%) ja Haminassa (22,6).
Kaukolämmön kulutus laski tammikuussa eniten – energiasäästöt nyt 1,45 miljoonaa
Tammikuussa kaupungin kaukolämmön kulutus laski -19,4% edellisvuoden tammikuuhun verrattuna. Sähkönkulutus laski -10,4% ja maakaasun kulutus -7,2. Tähän mennessä kaupungin energiansäästötoimet ovat tuoneet 1,45 miljoonan euron säästöt.
Suomen ensimmäinen kuivasatama Kouvola RRT on valmis
Kouvolan intermodaaliterminaali on nyt valmis. Rautatie- ja maantieterminaali Kouvola RRT:n erikoisuutena on kilometrin pituiset lastausraiteet, jotka tuovat tehokkuutta tavarajunien käsittelyyn. Hanke toteutui lähes kuusi miljoonaa euroa alkuperäistä kustannusarviota edullisemmin. Terminaali sijaitsee Kouvolan Teholan logistiikka-alueella päätieverkon ja rautatien solmukohdassa.
Markkinavuoropuhelu monitoimiareenasta verkossa 20.1. klo 13
Kouvolan kaupungin Tilapalvelut kutsuu rahoittajat, rakennusalan yrittäjät ja urheiluseurat suunnitteilla olevasta monitoimiareenasta käytävään markkinavuoropuheluun. Tilaisuus järjestetään perjantaina 20.1. klo 13-15.00 Teamsissa.
Energiansäästötoimet purevat – energiankulutus on kääntynyt laskuun
Kouvolan kaupunki on toteuttanut lukuisia energiansäästötoimia vastatakseen energian räjähdysmäiseen hinnannousuun. Tehdyt toimenpiteet ovat alkaneet tuottaa tulosta, ja kaupungin energian kulutus on kääntynyt laskuun.