Tänään vielä ehdit: ennakkoäänestyksen vilkkain päivä eilen, Kouvolassa äänestänyt 22%
Aluevaalien ennakkoäänestys päättyy tänään. Toimi nopeasti, niin ehdit vielä. Eilinen maanantai oli Kouvolassa vilkkain äänestyspäivä tähän mennessä, kun 3178 äänestäjää kävi vaaliuurnilla. Palveluista päätetään jatkossa aluevaltuustossa. Nykyisen kaltaisia kuntakiintiöitä ei ole vaan eniten ääniä saaneet valtuutetut päättävät, olivatpa he mistä päin Kymenlaaksoa tahansa.
Kouvolalle ensimmäiset asuntopoliittiset linjaukset
Kouvolalle on laadittu asuntopoliittiset linjaukset, joiden mukaan luodaan tulevaisuuden tarpeita vastaavat asuinalueet sekä rakennetaan kaupunkikonsernin oma asuntotarjonta. Tavoitteena on rakentaa monipuoliset ja kansainvälisesti kilpailukykyiset asuinympäristöt eri kohderyhmille. Monipuolinen Kouvola voi tarjota kolme erilaista asumisen tulevaisuuskuvaa. Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee asuntopoliittisia linjauksia kokouksessaan 17.1.2022.
RRT tuo lisäarvoa logistiikkaan
RRT tuo lisäarvoa logistiikkaan uuden palvelukonseptin ja kustannus- ja volyymitehokkuuden muodossa. Suomessakin suuntaus on kasvattaa tavarajunien kokoa ja kuljetuskapasiteettia. Junakoot ovat kasvaneet ja ensimmäinen kilometrin juna on jo nähty.
Edunvalvontakirje ministerille Utin lääkärihelikopteritukikohdasta
Kouvolan kaupunginhallitus hyväksyi 20.12. kokouksessaan Utin lääkärihelikopterien tukikohtaa koskevan edunvalvontakirjeen lähettämisen perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulle. Kirjeen viestinä on, että kaikkiin kaupungin tietoon saatettuihin Utin lääkärihelikopteritukikohdan sijoituspaikkaan esitettyihin haasteisiin on löydetty rakentavalla yhteistyöllä ratkaisut. Utin tukikohdan perustamista on kaupungin näkemyksen mukaan mahdollista jatkaa nopeasti eteenpäin.
Kouvolan rautatie- ja maantieterminaalista rakennettu 80 %
Ensi vuonna Kouvolaan valmistuva 42 hehtaarin Kouvola RRT on Suomen ensimmäinen kuivasatama. Terminaaliin tulee Suomen pisimmät 1,100m lastausraiteet, joille voi ajaa sähköveturilla. Junia ei tarvitse pilkkoa lastausta varten, joten se on kustannustehokasta ja nopeaa. Terminaalista on jo valmiina 80 prosenttia ja ensi keväänä alkaa Suomen mittavin asfaltointiurakka, kun terminaalikenttä päällystetään.
Kouvolan kaupungin yrityspalkinto Tarvike-Aholalle
Kouvolan kaupungin vuoden yrityspalkinnon saa raskaan kaluston varaosien erikoisliike Tarvike-Ahola Oy ja yrittäjät Marko Turunen ja Pekka Turunen. Vuonna 1995 perustettu yritys työllistää 24 henkilöä. Myös Kymenlaakson maakunnallisten yrittäjäpalkintojen saajat on valittu. Kymen Yrittäjien vuoden 2021 maakunnallisen yrittäjäpalkinnon saa Elementit-E Oy ja yrittäjä, rakennusneuvos Veli Hyyryläinen.
Yhteistyötä, vuoropuhelua ja kuuntelua paikallisten yritysten parhaaksi
Kouvolan kaupungin hankinnoissa on tehty usean vuoden ajan töitä hankintojen paikallisuusasteen lisäämiseksi. Työ on tuottanut tulosta: hankintojen paikallisuusaste on kehittynyt vuodesta 2014 alkaen vajaasta 37 prosentista 52 prosenttiin.
Yrittäjiltä tunnustusta kaupungin hankinnoille
Kouvolan yritysmyönteisin hankkija 2021 on Kouvolan kaupungin hankintapäällikkö Marja-Liisa Jyrkilä ja vuoden kehittämismyönteisin hankintayksikkö 2021 on Kouvolan kaupungin tilapalvelut. Yrittäjiä on kuultu ja panostettu mm. markkinavuoropuheluihin. Hankintojen paikallisuusaste on kehittynyt vuodesta 2014 alkaen vajaasta 37 prosentista 52 prosenttiin.
Mitä mieltä olet kaupungin arvoista?
Kiteytämme kaupungin arvoja. Anna palautetta kaupunginvaltuuston arvokeskustelua varten. Kyselyyn vastaaminen vie pari minuuttia. Vastaa arvokyselyyn 6.12. mennessä.
Aluevaaleissa sinä valitset ketkä päättävät sote-palveluistasi
Historian ensimmäiset aluevaalit järjestetään tammikuussa 2022. Niissä valitaan Kymenlaaksoon aluevaltuusto johtamaan uuden hyvinvointialueen toimintaa ja päätöksentekoa. Äänestämällä voi vaikuttaa miten sosiaali- ja terveyspalvelut, pelastustoimi sekä oppilashuollon koulukuraattori- ja koulupsykologipalvelut toteutuvat jatkossa Kymenlaaksossa.
Edunvalvontasuunnitelma kaupunginhallitukseen – tavoitteena edunvalvonnan kiteyttäminen ja tehostaminen
Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee 22.11. kaupungin ensimmäistä edunvalvontasuunnitelmaa. Tarve edunvalvonnan tehostamiseen on tunnistettu ja nyt halutaan luoda suunnitelma keskeisimmistä edunvalvontakohteista. Isoiksi teemoiksi on määritelty Yritykset, työpaikat ja osaaminen, Liikenneväylät ja maankäyttö sekä Hyvinvointi. Läpileikkaavana teemana on vihreä siirtymä.
Osaavaa työvoimaa tarvitaan eläkkeelle siirtyvien tilalle – kaupunginhallitus käsittelee vuosien 2022–2025 henkilöstösuunnitelmaa maanantaina
Huomattava määrä Kouvolan kaupungin henkilöstöstä jää eläkkeelle lähivuosina. Organisaatiosta poistuu paljon osaamista ja suuri vaihtuvuus aiheuttaa haasteita, joihin on varauduttava. Osaavan työvoiman saamiseen tulee kiinnittää yhä enemmän huomiota. Henkilöstökulut pysyvät hyvin aisoissa.