Sarkolan uuden koulun julkisivuun etsitään taideteosta kaikille avoimen ideakilpailun kautta
Kouvolan kaupunki etsii ideakilpailulla teosta Sarkolan koulun julkisivuseinälle. Kaikille kouvolalaisille avoimen kilpailun voittaja pääsee työstämään ideasta myös logoa koululle. Taideteos toteutetaan rakentamisen yhteydessä loppuvuoden aikana.
InkJazz tuo tänään palan jazzin historiaa Kouvolaan
Tänään perjantaina klo 19 pidettävässä konsertissa on nähtävissä jazzin kehitys ragtimestä bebopiin ja myös yhtymäkohtia klassiseen musiikkiin. Kansainvälisesti ja kansallisesti tunnettuja artisteja estradille tuova InkJazz järjestään tänä vuonna 20. kerran.
Alvar Aalto inspiroi kouvolalaislähtöisiä tanssijoita – Tanssia Aallon jäljillä -tanssiteos kunnioittaa arkkitehdin klassisia muotoja ja linjoja
Kouvolan kaupungin YouTube-kanavalla tänään julkaistu tanssiteos piti alun perin esittää Taiteiden yössä mutta on nyt taltioitu videolle.
Elovalkeat 2021 tapahtumasarjaan on tullut muutoksia
Vallitsevasta koronatilanteesta johtuen Elovalkeiden tapahtumista mm. Tirvan musiikkinäytelmät sekä Soihtujen yön ilotulitus ja Ilta Orilammella on peruttu. Perinteiset Litviikkimarkkinat pyritään järjestämään normaalisti.
Taiteiden yö vuodelta 2021 peruttu
Kouvolan Ydinkeskusta ry:n elokuun 20. päivälle suunniteltu Taiteiden yö olisi täyttänyt tänä vuonna 30 vuotta. Kouvolan yksi suurimmista tapahtumista on kuitenkin jouduttu nyt synkistyneen koronatilanteen vuoksi perumaan tältä vuodelta.
Kouvola on ”Yhtä Aaltoa” kun poikkitaiteellinen kulttuurifestivaali valloittaa kaupungin 14.–22.8.2021
Kouvolaan 14.–22.8.2021 saapuva Alvar Aalto -viikko tuo paikkakunnalle poikkitaiteellisen ohjelmiston arkkitehtuurin, muotoilun, kuvataiteen, musiikin ja tanssin ystäville. Kulttuuritarjontaa ja elämyksiä on luvassa kaiken ikäisille ja tapahtumien lomassa voi voi nautiskella vaikkapa herkullisesta Alvar Aalto -viikon juhlamenusta tai tapahtumaviikon ilmeellä keimailevasta leivoksesta.
Kuulas-festivaali peruuntuu syksyltä 2021 – seuraavan kerran lasten teatteritapahtuma järjestetään Kouvolassa keväällä 2022
Syksylle suunniteltu Lasten Teatteritapahtuma Kuulas peruuntuu Etelä-Suomen aluehallintoviraston 6.8. tekemien yleisötapahtumien rajoituspäätösten vuoksi. Jo keväältä 2021 kertaalleen siirretyn tapahtuman oli…
Taiteen perusopetus levittäytyy Kouvolan päiväkoteihin uudessa pilottikokeilussa
Kouvolan kansalaisopisto ja Kouvolan kaupunki kokeilevat uudenlaista yhteistyötä. Yhteistyö on konkreettinen osoitus siitä, että Kouvolassa uskotaan taiteen voimaan, ja että täällä halutaan panostaa lasten hyvinvointiin.
Elovalkeat käynnistyy
Perinteinen kesätapahtuma Elovalkeat pyörähtää käyntiin 29.7. Souvareiden tahtiin Valkealatalolla. Monipuolisesta ohjelmasta saadaan nauttia aina 21.8. asti, kun perinteinen Soihtujen yö päättää tapahtuman.
Lux Like Kouvola 2023
Kaikille avoin ja ilmainen Lux Like Kouvola -valotaidetapahtuma järjestetään tänä vuonna marraskuussa 2.-5.11.2023. Kahdesti aikaisemmin järjestetty tapahtuma yhdisti viime vuonna ensimmäisenä Suomessa valotaiteen ja pelitaiteen, mikä herätti paljon kiinnostusta yleisössä.
Ratamon terveysmetsä täydentää keskustan virkistysalueita
Maisema-arkkitehdiksi valmistuva Emilia Hiltunen on laatinut Kouvolan kaupungille yleissuunnitelman terveysmetsän toteuttamiseksi Kotiharjuun uuden Ratamokeskuksen länsipuolelle. Terveysmetsässä yhdistyvät kulttuuri, luonto ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Terveysmetsä palvelee toteutuessaan Kouvolan asukkaita, Ratamokeskuksen työntekijöitä, potilaita ja heidän omaisiaan.
Uusi valotaidetapahtuma Kouvolaan – ehdota nimeä
Syksyllä 2021 Kouvola nousee ansaittuun loistoon, kun uusi valotaidetapahtuma käynnistyy. Maamerkkien valaisun sijaan nyt tuodaan esille tarinallisia, sisällöltään monitulkintaisia, itsenäisiä valoteoksia. Kouvolassa asuvat tai sinne muuten yhteydessä olevat taiteilijat ovat vahvasti edustettuina tapahtumassa. Tapahtuman suunnittelu on jo pitkällä, mutta nimi puuttuu vielä. Yleisön apua kaivataan!