Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi kolmen koulun sulkemiset
Pilkanmaan, Hirvelän ja Kaipiaisten koulujen oppilaat siirtyvät syyslukukauden alkaessa uusiin tiloihin. Kasvatus- ja opetuslautakunnan torstaina 11.1.2024 tekemän päätöksen mukaan Pilkanmaalta oppilaat siirtyvät pääsääntöisesti Keskustan kouluun, Hirvelästä Naukion yhtenäiskouluun ja Kaipiaisista Utin kouluun.
Koulutapaturmat ja -vakuutukset
Oppilaalla on oikeus turvalliseen kouluympäristöön ja velvollisuus käyttäytyä asiallisesti. Oppilaalla on oma vastuunsa yhteisön jäsenenä. Sekä varhaiskasvatusyksiköissä että kouluissa korostetaan toisen ihmisen loukkaamattomuutta, työn ja työrauhan kunnioittamista sekä sovituista asioista ja tehtävistä huolehtimista.
Kuntalaiset voivat ottaa kantaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkon uudistamiseen Pohjois-Kuusankosken ja Utti-Kaipiainen alueilla
Kouvola jatkaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkon uudistamista osana Kasvatus- ja opetuslautakunnan talousarvioesitystä 2024 ja Kouvolan kaupungin perusopetuksen vuoden 2019 kehittämissuunnitelmaa. Lautakunta haluaa kuulla kuntalaisten mielipiteitä palveluverkon uudistuksesta marraskuun loppuun mennessä.
Syyslomaviikolla paljon ohjelmaa lomalaisille
Sisäpelivuoroja, maksutonta uintia, yleisöluistelua, lautapelejä, satutuokioita, valotaidetyöpajoja, taidenäyttelyitä, pakohuonepeliä, perheiden yhteisiä ulkoiluhetkiä. Viikolla 43 syyslomaa viettäville lapsiperheille ja koululaisille on tarjolla tekemistä laidasta laitaan.
Kouvolan varhaiskasvatuksen videotervehdys siivitti Suomen kestävän kehityksen toimikunnan 30-vuotisjuhlaa
Kestävän kehityksen tila ja tulevaisuus -tapahtuma järjestettiin Helsingissä 5.10.2023 osana Suomen kestävän kehityksen toimikunnan 30-vuotisjuhlaa. Tapahtuman teemana oli ”Toiveikas tulevaisuus ja tiedepohjaisuus päätöksenteossa”. Kouvolan varhaiskasvatuksen lapset pääsivät kertomaan tilaisuuden alussa esitetyssä videotervehdyksessä, mikä heille on parasta luonnossa.
Kasvatuksen ja opetuksen talousarvio vuodelle 2024 lautakuntakäsittelyyn
Kasvatuksen ja opetuksen palvelu valmistelee talousarviokehystä vuodelle 2024 osana Kouvolan kaupungin talousarviota. Kasvatus- ja opetuslautakunta käsittelee vuoden 2024 talousarvioesitystä kokouksessaan 27.9.2023. Tiukassakin taloustilanteessa Kouvolassa panostetaan laadukkaan kasvatuksen ja opetuksen varmistamiseen ja henkilöstön hyvinvointiin sen perustana.
Kasvatuksen ja opetuksen palvelut organisoidaan uudelleen
Kasvatuksen ja opetuksen palvelun sisäinen järjestäytyminen muuttuu 1.10.2023 alkaen. Kasvatuksen ja opetuksen lautakunta hyväksyi ehdotuksen kokouksessaan 30.8.2023. Palvelut kuntalaisille säilyvät ennallaan.
InkJazz viihdyttää Ankkapurhassa ja kokoaa myös nuoret jazz-musiikin lumoon
Valtakunnallisesti tunnetut jazzmuusikot valtaavat jälleen estradin perjantaina 25. elokuuta. Jari Perkiömäen johtamassa iltakonsertissa kuullaan kansainvälisiä ja kotimaisia huippuja Kymijoen varren ainutlaatuisessa ympäristössä. Myös sadat kouvolalaiset peruskoululaiset pääsevät nauttimaan jazzin lumosta osana Kouvolan kulttuurikasvatusohjelma Lennokkia.
Syyslukukausi käynnistyy ja tuo jälleen säpinää liikenteeseen
Liikenteessä on syytä olla erityisen tarkkana, kun tuhannet koululaiset ja opiskelijat aloittavat syyslukukauden Kouvolassa keskiviikkona. Koulutiensä aloittaa noin 680 ekaluokkalaista.
Nuoret ovat huolissaan digimaailman vaikutuksista ihmisten keskittymiskykyyn ja ajatteluun
Kouvolan nuorille suunnatun digikyselyn avulla kartoitettiin heidän tarpeitaan digituelle ja -koulutukselle sekä digilaitteiden ja sovellusten käyttöä. Kyselyssä nousivat esiin erityisesti huoli tietoturvasta, nettihäirinnästä ja digitaalisuuden vaikutuksista ihmisiin.
Oppilaanohjaus
Kouvolassa ohjaustyötä tehdään varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa, toisella asteella ja sen jälkeenkin edelleen ohjaten opiskelijaa työllistymiseen tai jatko-opintoihin.
Lautakunta hyväksyi perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen palveluverkon uudistuksen Pohjois-Valkealan, Sippolan ja Elimäki-Korian osalta
Päätöksen mukaan Pohjois-Valkealaan ja Sippolaan rakennetaan pienten lasten talot varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja 1–2-luokkien käyttöön. Elimäki-Koria-alueen oppilaille perustetaan yhtenäiskoulu Korialle.