Päihteettömyys ja rahapelihaitat
Päihteettömyydellä, päihteiden käytön vähentämisellä tai lopettamisella kokonaan on myönteisiä vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin. Rahapelaaminen on kohtuullista silloin, kun se ei vie liikaa aikaa tai rahaa, eikä vaikuta kielteisesti elämään.
Turvallinen arki
Turvallinen arki koostuu monista asioista, kuten turvallisesta kodista, liikenneturvallisuudesta ja tapaturmien ehkäisystä.
Mielen hyvinvointi
Mielenterveyden edistäminen on toimintaa, jonka tavoitteena on vahvistaa mielenterveyttä suojaavia tekijöitä ja vahvistaa yhteisön mielenterveyttä suojaavia rakenteita.
Terveelliset elintavat
Elintavoilla eli terveyskäyttäytymisellä tarkoitetaan yleisimmin liikuntaa, ruokatottumuksia sekä alkoholinkäyttöä ja tupakointia. Nykyisin joukkoon liitetään myös riittävä laadukas uni, sillä unen terveysvaikutuksista alkaa olla yhä enemmän tutkittua tietoa.
Hyvinvointikysely
Kaupunki seuraa asukkaiden hyvinvoinnin kokemista vuosittain kyselyllä, jolla on vaihtuva teema.
Virikkeitä ja tukea hyvinvoinnin edistämiseen
Kouvolan kaupungilla on saatavilla monia sähköisiä palveluja, esim. liikuntaa, kirjastojen ja museoiden palveluja, joista voi saada iloa ja virikkeitä. Kouvolan…
Terveyspalvelujen sähköinen asiointi
Oma.Hyvis tarjoaa sosiaali- ja terveyspalveluja verkossa. Sähköisessä asiointipalvelussa voit varata, siirtää tai perua aikoja ja täyttää esitietolomakkeita, ottaa yhteyttä hoitavaan…
Hankkeet
Kotoutumisesta osallisuuteen, koulutukseen ja työelämään -hanke Kotoutumisesta osallisuuteen, koulutukseen ja työelämään on Kouvolan kaupungin hanke (1.9.2023–31.8.2025). Hankkeen tavoitteena on vahvistaa…
Osallisuus
Osallistuminen yhteisesti tärkeiden asioiden hoitamiseen lisää hyvinvointia.
Koronarajoituksia puretaan kouluissa ja päiväkodeissa
Kouvolan kaupunki aloittaa koulujen ja päiväkotien koronarajoitusten purkamisen asteittain. Maskien käyttö on ensi maanantaista lähtien harkinnanvaraista.
Elokuisia auringonkukkapeltoja ympäri Kouvolaa
Valkealan aluetoimikunnan toimesta ja viljelijöiden toteuttamina Valkealassa oli viime kesänä hienot auringonkukkapellot. Tänä kesänä 2021 auringonkukkapellot laajenevat muillekin alueille.
Valkealan kirkonseudun päiväkodissa korona-altistus
Valkealan kirkonseudun päiväkodissa on todettu Kymsoten toimesta korona-altistus, jossa koronavirukseen sairastunut henkilö on altistanut muita tartunnalle. Altistus koskee 8 lasta ja 4 työntekijää.